Karjalan palauttamisesta unelmoivat suomalaiset, joihin itsekin ylpeästi lukeudun, leimataan toistuvasti kysymyksen noustessa esiin haikailijoiksi ja turhanpuhujiksi. Myös useat suomalaiset valtamediat julkaisevat säännöllisesti juttuja Karjalan tärviöstä ja köyhyydestä, kuin uskotellakseen kansalle Karjalan olevan tärviöllä ja sen palauttamisen turha ajatus.

En kuitenkaan luonnollisesti itse pidä ajatusta Karjalan palauttamisesta haihatteluna, vaan uskon todella, että palauttaminen olisi mahdollista ja uusi sekä tärkeä askel Suomen ja Venäjän suhteiden kannalta. Näen myös, että Suomen ja Venäjän valtiot ovat sen velkaa niille ihmisille, joiden kodit ja maaomistukset väkivalloin vietiin. Suomi, koska ei ole tehnyt tarvittavaa asian edistämiseksi, useassa vaiheessa jopa päinvastaisesti. Venäjä luonnollisista syistä alkuperäisen väkivallan kierteen käynnistäjänä ja valtaaja-osapuolena. Karjalan jälleenrakentaminen ja ehostaminen loisi useita uusia työpaikkoja ja Venäjän sen palauttaessa olisi loppu monen suomalaisen venäjätraumoille.

On selvää, että Karjalan palauttaminen ei ole ajankohtainen asia niin kauan kun presidentti Vladimir Putin johtaa Venäjän federaatiota. Suomen virallinen linjakin on, että palautuskeskustelun tulisi syntyä Venäjän aloitteesta. On kuitenkin selvää, että Putin ei tule hallitsemaan Venäjää ikuisesti ja tällöin on erityisen tärkeää, että Suomen hallinnon on pidettävä Karjala-kysymystä esillä.

1 kommentti

  1. Putinin ajatus yhteistyöstä ja integraatiosta on mielestäni loistava.

    Olen ajatellut ostaa mökin Pyhäjärveltä jossain vaiheessa.

    Karjalan kielen ja kulttuurin elvytystyö olisi tärkeää. Palautuskeskustelun voisi puolestani unohtaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *