Eija-Riitta Korhola julkaisee pian kirjan, jossa hän pohtii politiikan ilkeitä ongelmia. Kirjassa Ilkeitä ongelmia – tarinoita politiikasta ilmestyy 14.2. kustantajana Tammi. Kirjassa keskitytään erityisesti ilmastonmuutoksen ympärillä tapahtuvaan politiikkaan ja vihreän politiikan epäjohdonmukaisuuteen. Korhola toimi pitkään Euroopan parlamentissa ja erikoistui ympäristöpolitiikkaan. Nyt hän väittää, että vihreän aatemaailman ilmastoratkaisut ovat usein olleet vahingollisia itse ympäristöasian kannalta.

Korholan mielestä vihreiden politiikka kasvattaa käytännössä päästöjä, koska se ei suostu ideologisista syistä perääntymään ydinvoimakannassaan.

  • Ydinvoima on edelleen halpaa, turvallista ja vähäpäästöistä energiaa, jota tarvitaan ilmastopäästöjen pienentämisessä. Ydinvoima ei heille kelpaa, mutta ei kelpaa myöskään biopolttoaineet, Korhola toteaa.

Korholan mukaan biopolttoaineet ovat esimerkiksi aihe, jossa vihreiden kanta on muuttunut täysin. Puolueelle biopolttoaineet olivat vaalien 2007 tärkeimpiä kärkiteemoja, mutta jo vuonna 2009 puolue kiisti edes kannattaneensa niitä. Samoin biomassan kanssa. Aluksi pelletit olivat hyvä asia, mutta nyt puulla lämmittäminen on lähes ilmastorikos. Vihreiden tempoilu haittaa hänen mielestään Euroopan investointiympäristön rakentumista.

Kuunnellessa Korholan pohdintaa tempoilevasta politiikasta muistuu mieleeni oma talon rakentamisprojekti. Talon piirustukset eivät olisi menneet rakennusvalvonnasta läpi ilman varaavaa takkaa. Takka lisäsi laskennallisesti talon energiana käytettävää uusiutuvaa energiaa 3000 kWh vuodessa ja siten auttoi parantamaan E-lukua. Ilman takkaa en olisi saanut rakennuslupaa. Lainsäätäjä siis haluaa, että rakennusluvan vastineeksi poltan neljä kuutiota vuodessa polttopuuta. Takka piti siis ostaa energialuvun vuoksi, mutta sen käyttö muuttunut moraalisesti paheksuttavaksi.

Eija-Riitta Korhola pitääkin hurahtelupolitiikan vaarallisena. Se rankaiseen vastuullista toimijaa. Parhaat toimijat joutuvat sijaiskärsijöiksi.

  • Ensin lainsäädäntö on heidän kannaltaan liian lepsua ja suosii vastuuttomia kilpailijoita, ja sitten tehdään siitä liian ankaraa rangaisten niitäkin, jotka ovat koko ajan hoitaneet asiansa hyvin, Korhola summaa.

Korhola pohtii kirjassaan, miksi ilmastonmuutoksesta puhutaan niin usein uutena uskontona? Hänen mielestään kyse voi olla vallasta. Uskonnollinen lähestymistapa oikotien ihmismieleen – ihminen on uskonnollinen olento. Ilmastonmuutoksen hän nimeää matalakirkolliseksi uuspietismiksi, jossa korkostetaan yksilönhurskautta ja parannusta. Samoin ympäristöliike merkittävää huomiota yksilön valintoihin ja henkilökohtaiseen elämäntapaan. Ison luokan teknologiset ratkaisumallit eivät herätä kiinnostusta. Vihreään aatemaailmaan eivät kuulu helpot ratkaisut, kuten jätteiden poltto tai ydinvoima.

  • ”ei tämä näin helppoa saa olla” olen törmännyt sen jälkeen aika monta kertaa. Sillä on torpattu monet hyvät innovaatiot ja estetty sekä tehokas päästöjen vähentäminen että ympäristön suojelu. Tekniset ratkaisut eivät ole kelvanneet, koska ne vaikuttavat liian vaivattomilta.
  • Pakko sanoa, että siitä tulee mieleen pietistinen yltiöhurskaus: katumuksen tulee olla syvää ja siinä pitää piehtaroida. Riitti ja synkistely kiinnostavat, ratkaisut eivät niinkään. Vihreää ympäristöaatetta on luonnehtinut ideologinen jäykkyys. Jari Tervoa mukaillen voisi sanoa: se söi teoriaa ja paskansi dogmeja. Näillä dogmeilla monta hyvää direktiiviä on pilattu, Korhola valittelee.

Lisäksi ilmastonmuutoksella pelottelu on saanut valtavat mittasuhteet. Hommassa palaa valtavasti rahaa. Pariisissa sovittiin, että ilmastosopimuksen rahoittamiseksi tarvitaan kehittyneiltä mailta 100 miljardia dollaria vuodessa kehitysmaihin. Yhdysvallat ei tue enää rahastoa irtisanouduttuaan Pariisin ilmastosopimuksesta, joten taakka jää EU-maiden harteille. Ilmastorahastosta Suomen osuus lasketaan olevan 200 miljoonaa jokainen vuosi. Nyt Rinteen hallituksen tekemien päätösten mukaan Suomi tulee rahastoa 100 miljoonalla vuosina 2020- 2023. Lisäksi meille rakennetaan kotimainen ilmastorahasto. Komission tavoitteena on biljoonan eli 1000 miljardin euron kestävät investoinnit Euroopassa seuraavan vuosikymmenen aikana.

  • Lopulta kukaan ei tarkasti osaa laskea tai tiedä mikä tosiasiallinen merkitys ihmisen aiheuttamalla hiilidioksidilla ilmaston lämpenemiseen.
  • Erilaisiin skenaarioihin on hyvä varautua, mutta joku tolkku pitäisi toimiin varatussa rahamäärässä olla, Korhola summaa.

Ilmastonkysymys on lopulta erittäin ilkeä ongelma. Se vaatii monien eri tieteenalojen yhteispeliä ja runsaasti tutkimusta.

  • ilmastokysymys on paljon monimutkaisempi kuin lehdistöstä voisi päätellä.
  • Kun niin moni seikka yhtä aikaa vaikuttaa ilmastoon, siitä seuraa, ettei oikeastaan kukaan tutkija voi olla asianomistaja.
  • Olemme aivan poikkeuksellisen mutkikkaan kysymyksen edessä, ja tarvitaan monen alan yhteistyötä, ennen kuin saadaan käsitys ilmastosta: geologiaa, biologiaa, oseanografiaa, polaarioseanografiaa, astronomiaa, paleontologiaa, dendrokronologiaa, meteorologiaa mukaan lukien pilvitutkimus, ilmakehätutkimusta, aerosolifysiikkaa jne.
  • Siksi peräänkuulutan tiettyä nöyryyttä aiheen äärellä, Korhola toteaa.

6 kommenttia

  1. Kunhan nyt luen Korholan kirjan… Näyttää muuten se ilmastonmuutoksen kieltäminen eräänlaiselta uskonnolta. Olisiko ilmastoateismia..?

    1. Ovatkohan globaalin lämpenemisen nielleet torvet ollenkaan huolissaan siitä energian kulutuksesta, joka kuluu ilman ja aluevesien paikalliseen lãmmitykseen, myrsky- ja tulvakatastrofien tuottamiseen, jotta juuri ko. samat tekniseltä tietämykseltään torvet luulisivat outojen sääilmiöiden johtuvan globaalista lämpenemisestä? Jo vanhanaikainen HAARP antennifarmi on 150 mastoa, joista jokainen suurten tehohäviöiden jälkeen puskee vielä antenniin 1 000 000 W lähetystehon. Eli farmin “hyötyteho” häviöiden jälkeen: 150 x 1 000 000 W. Lähin NATO-maiden kiinteä HAARP antennifarmi on Norjassa. Taitaa satelliitit jo korvata HAARPit ja suurempi vaikutus. Liikuteltavia samaan tarkoitukseen tehdyn näköisiä lauttaversioita esiintyy merikuvissa – muistuttaa aika paljon öljynporauslauttaa paitsi kannella esim. pallomainen rakenne, joka saattaa sisältää antennimatriisin. Ei pidä lukea tekniikkaa 100 vuotta vanhoista kirjoista, ellei kirjoittaja ole Nikola Tesla tai joku muu tieteen mullistanut.

      1. Taitaa Sinun ansiokas kirjoituksesi mennä suurimmalta osalta lukijoista (ja muistakin) täysin yli hilseen…

        https://m.youtube.com/watch?v=KG92h-4iVgY lukekaa siellä Max Blissin ens. kommenttia/ja …Menkää senjälkeen katsomaan Hannele Korhosen CV:tä SIL:in kotisivulla niin tulette huomaamaan jotain erikoista…(Onneksi on kuvakaappaus otettu) siellä tunnustetaan suoraan llmastomuokkauksen (Chemtrailauksen) olemassaoloa ja sen tekotapaa…Hannele Korhosen…ERIKOS..alaa…

  2. Tässä jutussa ei kielletä ilmastonmuutosta mutta harmitellaan sitä keskuudessamme mellastavaa yksisilmäistä suhtautumista siihen.

  3. Yhdenasianliikkeiden politiikalle on tyypillistä epäjohdonmukaisuus. Näin on myös Vihreiden osalta. Sannikan haastattelussa ministeri joutui kiemurtelemaan ydinvoimakysymyksen kanssa. Me olemme menossa kohti hajautettua energiatuotantoa, mutta sitä ennen on turvauduttava keskitettyyn ydinvoimaan. Lisäksi otettava huomioon, että kehitetään tekniikkoja, joilla käytetty polttoaine voidaan ottaa uusiokäyttöön.

  4. “Vihreiden politiikka on usein vahingollista ilmaston kannalta” ….
    Yllättyikö joku ? Minä en…

Vastaa käyttäjälle Matti Nissinem Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *