Oireilu-sana on valjastettu uuskielen käyttöön. Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana ”oire” on ”havaittavissa oleva sairauden merkki”. Oirehtiminen taas on oireiden aktiivista ilmentymistä. Uuskieleen sana on tuotu lieventämään ikäviä ilmaisuja kuten rikos, rikollisuus, tehdä rikoksia. Rikollinen ei tee enää rikoksia vaan henkilö oirehtii rikoksilla.

Vihreillä on pitkät perinteet yhteisten pelisääntöjen vastustamisessa. Aiemmin ollaan kuitenkin pysytty lähinnä niskuroinnissa poliisia vastaan.

Koijärvi-liikkeestä ponnistanut Pekka Haavisto levitti ympärilleen hyvää mieltä tarjoillessaan suklaata kaivinkoneisiin kahliutuneita luonnonsuojelijoita irrottamaan tulleille poliiseille. Tuolla teolla Pekka pelasti usean luontoaktivistin kivuliaalta pampun lyönniltä. Tuohon aikaan Suomessa sai vielä vaatia ihmisiltä poliisin käskyjen noudattamista.

Mutta lintusuolla rämpiminen on Vihreän liikkeen historiaa. Nyt aktivismi on tuotu Helsingin keskustan kaduille, lentokoneisiin, laivaväylille ja ulkoministeriöön. Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen hankki itselleen tuomion estämällä lentokoneen lähdön (Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10766309 ).

Keskusrikospoliisi puolestaan linjaa esitutkinnassaan, että on syytä epäillä, että Pekka Haavisto olisi rikkonut virkavelvollisuuttaan ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirrossa muihin työtehtäviin https://yle.fi/uutiset/3-11696943. Haavisto välttyi syytteiltä vain ministerin korkeamman syytekynnyksen vuoksi.

En usko, että Pekalla ja Ainolla on mitään rikollista menneisyyttä. Miksi juuri vihreän politiikan ajaminen on saanut heidät oirehtimaan rikoksilla?

Vastaus on yksinkertainen: Vihreiden kannatus oli eduskuntavaaleissa 11,5% ja viimeisimmässä YLE:n gallupissa 11,6%. Heidän tavoitteensa eivät siis nauti kovinkaan suurta kannatusta suomalaisten äänestäjien joukossa. Vihreiden poliitikkojen ja toimihenkilöiden rikoksilla oirehtiminen on vihreiden tavoitteiden edistämistä epädemokraattisin keinoin.

Kansankielellä sitä kutsutaan rikollisuudeksi.

3 kommenttia

  1. Asia on juuri niinkuin ylläolevassa on kirjoitettu. Meidän kristittyjen on toteltava sitä esivaltaa, joka meille on annettu vaikka se jumalaton ja huono olisikkin. Voimme rukoilla päättäjien puolesta heille viisautta ja “silmien avautumista”.
    Ja tässä, demokratiaksi kutsutussa järjestelmässä, voimme laillisin keinoin yrittää vaikuttaa eduskunnan/hallituksen koostumukseen, ainakin toistaiseksi.
    Meidän ei vapaehtoisesti tarvitse, emmekä saa suostua vihreiden ja vasemmiston ajamaan näennäissuvaitsevaisuuden ja ateistisen humanismin pakkovaltaan, jota länsimaihin kovalla vauhdilla globalistien toimesta on jo melko kauan ajettu.
    Ja täällä koto- Suomessa omat keskusta-oikeistolaiset voimamme, ainakin keskustan ja kokoomuksen osalta, näyttävät olevan aikalailla hampaattomia tällä hetkellä vihervasemmiston painostuksen edessä.

  2. Vihreä ei kuvaa synteettistä biologiaa, joka yleensä on punaista tai sinistä sienimäistä itsestään liikkuvaa nano-bottien yhteistyönä kasvavaa rihmastoa kehoissamme. Ne reagoivat radioaaltoihin, valoon seka kehon sisäisiin signaaleihin. Niitä löytyy koronatestien ja ykeisten rokotteiden lisäksi ruoista, juomista ja vielä muutama vuosi sitten valtavasti ilmasta, ennekuin Trumpin tiimi sai lähes lopetettua chem-trails smart dust lentolevitykset. Linkin 1. video kuvaa mistä on kyse ja 2. video sisältää mm. sarjan lyhyitä tietoiskuja suurennettuja demoja nano-bottien toiminnasta.
    https://mypatriotsnetwork.com/patriot/smart-dust-morgellons-covid-test-nasal-swabs/

  3. Kirjoittaja väittää, että muut käyttävät oireilu-sanaa väärin, antamatta yhtään esimerkkiä siitä, että niin todella on. Se esimerkki olisi hyvä, jotta ei heti jää valheesta kiinni.

    Surullista on, että kirjoittaja on kääntänyt selkänsä periaatteille ja keskitys suuntautuu vain poliittisen värin mukaan. Tätä tietä ei tarvitse kauaa kulkea, kun ollaan trumplandiassa, jossa faktat ja “vaihtoehtoiset faktat” ovat saman arvoisia.

    kansan jakaminenhan ei voi olla tarkoitus. Eihän?

Vastaa käyttäjälle Pekka Toivanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *