Kansanedustaja Päivi Räsäsen viisitoista vuotta sitten julkaistusta Pamfletti-kirjasta, ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”, aloitetaan esitutkinta, koska kirja on edelleen netissä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan vanhenee rikoksena viidessä vuodessa, mutta tämä ei estä syyttäjän toimintaa.

– Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on jatkuva rikos, eli se tapahtuu niin kauan aikaa, kun viesti tai kirjoitus on yleisön saatavilla. Sen vanhenemisaika alkaa vasta, kun viesti on poistettu, Toiviainen vastaa MTV Uutisille.

Siis kirjailija on jatkuvasti rikollinen niin kauan kuin hänen kirjansa on saatavilla. Toiviainen toteaakin, että ”kirjoitus on tällä hetkelläkin yleisön saatavilla.”

Professori Jokisipilä ihmettelee linjausta. “Epäilty rikos ja tapauksen aikajänne ovat ristiriidassa. Tutkinnan kohteena on 2004 kirjoitus. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen [nykymuodossaan] kuitenkin lisättiin rikoslakiin vasta vuonna 2011. Taannehtivan lainsäädännön kielto on keskeinen osa laillisuusperiaatetta”‬

Tämä valtakunnansyyttäjän linjaus tarkoittaa toteutuessaan sitä, että kaikki kirjallinen materiaali mitä on kirjastoissa tai netissä on kirjoitettu, joka ei sovellu tähän aikaan, on hävitettävä. Muuten kirjailija syyllistyy jatkuvaan rikokseen.

Veikkaan että kristillistä teologiaa on poltettava aika monta hyllymetriä jo elossa olevien kirjailijoiden kohdalta. Puhumattakaan niistä kirjoista joita on kirjoitettu menneiden vuosisatojen aikana. Lutherin opetukset poltetaan ensimmäisenä. Lutherhan on kuvannut homoseksuaalisuutta varsin rankoin sanakääntein Raamatun selityksissään:

Sodomalaiset poikkeavat muista aivan erityisesti siinä, että he eriytyen luonnollisesta halusta ja kaipauksesta, jonka Jumala on istuttanut meidän luontoomme niin, että mies tuntee halua naista kohtaan, poikkeuksellisesti tavoittelevat sitä, mikä on täysin luonnonvastaista. Mistä tämä kierous? Epäilemättä Saatanasta, joka sen jälkeen kun jumalanpelon tieltä on lähdetty, painostaa luontoa niin ankarasti, että sammuttaa luonnonmukaisen halun ja virittää toisenlaisen, joka on vastoin luontoa. (Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 18–24. 2005, 79.)

Sylttytehdas Raamatun esillä olo on myös hyvin arvelluttavaa, vaikka Nietzschen mukaan tämä vaaraton jumala on jo kuollut . Veikkaampa että sekin poltetaan muiden kirjojen joukossa. Liberaaleille ei riitä, että teoksia tulkittaisiin syntyhetkensä kautta tai esimerkkeinä “väärästä” tavasta ajatella. Niistä pitää tuomita ja ne pitää hävittää, jottei kukaan erehdy vastaisuudessa uskomaan moiseen antiikkiseen hölynpölyyn.

19 kommenttia

  1. Raija Toiviainen on itse vihan puhuja ja kansan kiihoittaja, koska häneltä näyttää selvästi puuttuvan nyt suhteellsuuden taju. Tässä ennakkotapauksessa olisi riittänyt vain huomatus, joka jo sinänsä olisi hillinnyt uskonnollista kielenkäyttöä julkisuudessa. Nyt hän sensijaan vain lisää vettä myllyyn ja saa puolet valtakuntaa vihan valtaan. Hän kuvittelee itsestään ja vaikutusvallastaan liikoja, eikä ymmärrä kansalaisten tuntoja tässä erittäin herkässä asiassa. Nyt olisi tarvittu sovittelevaa asennetta, eikä uhkailla rangaistuksilla. Minä näen että Raija Toiviainen ole tehtäviensä tasalla.

      1. Olen kokolailla varma että tämä valtakunnan syyttäjä nauttii oikeusministeri Henrikssonin luottamusta. Molemmat ovat ilmiselvästi liberaali-suvakkeja ideologialtaan.

    1. Tuo valtakunnan syyttäjän näkemys tuosta asiasta on todella outo ja herättää kysymyksiä hänen kyvystään toimia tuossa vastuullisessa tehtävässä oikeudenmukaisesti Mielestäni hän suhtautuu tuohon asiaan henkilökohtaisella mielipiteellä joka on seta myönteinen,VALITETTAVASTI.

    2. Saa puolet vihan valtaan??? Eipä nyt liioitella sentään 🙂 Hyvin pieni ryhmä vetää herneitä nenään jatkuvasti ja vaatii milloin mitäkin muutettavaksi. Ja se tiedetään että millaisilla ideologeilla nämä henkilöt on varustettu…

      1. Mistähän hyvin pienestä ryhmästä kirjoitat tässä yhteydessä?

  2. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on päättänyt, että Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta jonka Suomen Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004.

    Onko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sopiva virkaansa, kun hän niin avoimesti ihannoi KOMMUNISTI Nelson Mandelaa jopa nimeämällä tämän omaksi GURUKSI? (arkikielellä puhuttuessa guru eli mentori)

    Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on haastattelussa Almatalentille kertonut ihailevansa kommunistia Nelson Mandelaa, joka on lehden artikkelin mukaan Toiviaisen GURU.

    Kommunistiset valtiot ovat vainonneet juuri kristittyjä, ote wikipediasta:

    “Aluksi bolševikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Jumalattomien liitto (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto) suoritti ateismin levitystyötä.

    NKP:n keskuskomitea joutui kuitenkin vuonna 1929 toteamaan, ettei uskonnonvastainen propagandan levittäminen ollut tuottanut toivottua lopputulosta ja että uskonnonvastainen toimintaohjelma tuli uudistaa. Tämän jälkeen Neuvostoliitossa alkoi laajamittainen uskontojen vainoaminen. Valtaosa eri uskontojen papistosta joko lähetettiin vankileireille, teloitettiin tai joutui pakenemaan maasta. ”

    Räsäsen kirjoitus “Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” oli Raamattuun ja sen tulkintaan liittyvä, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskeva kannanotto. Poliisi on aiemmin päättänyt, ettei esitutkintaa aloiteta, koska asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen (kommunisti Nelson Mandelaa ihannoiva) on kuitenkin päättänyt että kristityn Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta.

    Kuka onkaan valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, jonka presidentti Sauli Niinistö nimitti virkaan vuonna 2018?
    Valtakunnansyyttäjä toimii muun muassa ylimpänä syyttäjänä ja johtaa syyttäjätoimintaa. Yle kirjoittaa 22.1.2017 mm. “Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen aikoo ottaa erityiseen tarkkailuun tuomioistuinten antamat rangaistukset niin sanotuista vihapuherikoksista.”

    Artikkelissa;
    Marxist Origins of Hate‐​Speech Legislation and Political Correctness, Cato Instituutti on hyvä video jossa valaistaan juuri ns. vihapuhe historiaa, jonka juuret ja synty juontaa kommunismiin, ideologiaan eli totalitääriseen kommunistiseen diktaruuriin kuten Neuvostoliittoon.

    Onko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sopiva virkaansa, kun hän niin avoimesti ihannoi KOMMUNISTI Nelson Mandelaa jopa nimeämällä tämän omaksi GURUKSI eli mentori ?

    guru merkitys;
    – hindulaisuus, sikhiläisyys, buddhalaisuus. guru
    arkikielessä;
    – vaikutusvaltainen neuvonantaja tai MENTORI

    Suomen laki säätää että :
    20 §
    Rikosasioiden jakaminen
    Rikosasiat on jaettava syyttäjien käsiteltäviksi siten, että asianosaisten oikeus saada asiansa ratkaistuksi riippumattomasti, puolueettomasti ja joutuisasti turvataan.

    Valtakunnansyyttäjä voi määrätä samaan rikosasiaan useamman syyttäjän. Samalla tulee määrätä heidän keskinäisestä vastuunjaostaan. Johtava aluesyyttäjä voi antaa tällaisen määräyksen alaisuudessaan toimiville syyttäjille.

    Mielestäni valtakunnansyyttäjä Toiviainen nimeämällä gurukseen tunnetun kommunistin Nelson Mandelan aiheuttaa huolen siitä, että Suomessa syytettyjä ei käsitellä riippumattomasti ja puolueettomasti, koska poliittiset, varsinkin kommunistiset eli vasemmistolaiset poliittiset ideologiat epäilevästi ohjaavat valtakunnansyyttäjän työtä.

    Cato Instituutin Flemming Rose, Senior Fellow, puhe videon alussa on todella mielenkiintoinen ja tulisi kaikkien katsoa.
    https://cdn.cato.org/archive-2017/cpf-11-28-17.mp4

    https://www.cato.org/…/marxist-origins-hate-speech-legislat…

    https://pro.almatalent.fi/…/valtakunnansyyttaja-raija-…/7107

    https://yle.fi/uutiset/3-11050903

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_Neuvostoliitossa

  3. Tuo valtakunnan syyttäjän näkemys tuosta asiasta on todella outo ja herättää kysymyksiä hänen kyvystään toimia tuossa vastuullisessa tehtävässä oikeudenmukaisesti Mielestäni hän suhtautuu tuohon asiaan henkilökohtaisella mielipiteellä joka on seta myönteinen,VALITETTAVASTI.

  4. Presidentti Niinistön olisi tehtävä havainto että jo 2017 tuli tehtyä virhearviointi kyseisestä nimityksestään apulaisvaltakunnansyyttäjäksi. 2018 sitten kun tuli varsinaiselle valtakunnansyyttäjälle potkut toimestaan ihan aiheellisesti, olisi ollut tarkastettava Toiviaisen puolueellisuus uudempaa kertaa että olisi vältytty tältä sotkulta joka sotii kansalaisten oikeustajua pahasti. Nyt ei muuta voi kuin antaa uudet potkut, 2019 puolella taas ja palauttaa kansalaisrauha maahamme ja luottamus oikeuslaitokseen.

  5. Toiviaisen touhuamisen myötä Suomi on vajoamassa sananvapaudessa Pohjois-Korean tasolle. Suomen perustuslaki takaa jokaiselle ilmaisun-, uskonnon- ja omantunnonvapauden. Toiviainen toimii Suomen perustuslakia vastaan, ja hänet pitää erottaa virastaan.

  6. Eipä ole kauaa kirjarovioista. Nyt vaan kohde on eri.

  7. Mitäköhän valtakunnansyyttäjä tuumisi, jos hänen ja muiden syyttäjien pöydälle alkaisi tulvia “ilmiantoja” vastaavista kansanryhmää vastaan kiihottavista julkaisuista, jotka “ovat tällä hetkellä yleisön saatavilla.”

  8. The First Amendment is first for a reason. Second Amendment is just in case the First one doesn’t work out.
    – Dave Chappelle

  9. MASSAMURHAN YK-AGENDA PALJASTUI
    1. vaaditaan sähköautot ILMU-valheella
    2. pakotetaan kauko-ohjauksella räjähtävät sähkömittarit taloihin
    3. uutisia palovaarasta säätä syyttäen
    4. tuhopolttoja mm. etä-räjäyttämällä sähkömittareita
    5. katkaistaan sähköt ”palovaaraan vuoksi”
    6. SÄHKÖAUTOT MOTISSA eikä valvontakamerat toimi, Eİ TIETOA laajenevista paloista PALO-/PELASTUSVIRANOMAISILLE!
    JUST NYT 3-6 LIVE KALIFORNIASSA – RANSKAN MACARONIN VAIMON SATANISTI-SUVULLA SÄHKÖMONOPOLI
    https://youtu.be/guAN0Mdza6k?t=501

  10. Mitä tehdään sitten koraanille ja islaminuskosille ja heidän mielipiteilleen ja kirjoituksilleen?

    1. Ilmeisesti YK:n ja salaseurojen sama yhteinen agenda kyseessä, joten suunnitelman lopputilanteessa henkiin jätettävä globaali 0,5 mrd (Georgia Guidestones monumentin 1. käsky) .. 0,75 mrd (kuulin tavoitteen muuttuneen 10%:ksi nykypopulaatiosta 7,5 mrd mutten tiedä mistä tarkastaa) eliitin orjaa saavat palvoa vain Luciferia, Babhomettia,.. kuten eliitti jo tekee ja symboleilla / eleillä mainostaa. Tavoitetilassa vain 1 kieli
      (Suomi? 😉 ja 1 uskonto.

      Georgia-monumentin 10 käskyä, ei ole ne tutut 10:
      https://youtu.be/MoZrqEQeRxg?t=593

  11. Huomasitteko kun Gretan Hiilivalhetta seurasi Ruotsalaisproffan, Gretan kollegan, Kannibalismin ajatusta alitajuntaan normalisoiva “kevyt” avaus?
    Sitten perään tuli, kuin hiilivalhe, 1100 PseudoTiedemiehen allekirjoittama lausunto, että ihmispopulaatiota on pakko supistaa. Ei ole mitään syytä, tyhjästä tehtailtu uusi syy YK:n maalmandiktatuurin suuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *