YPG harjoittelee. https://www.flickr.com

Viime päivien tapahtumat Syyriassa eivät todennäköisesti ole menneet keneltäkään huomaamatta ohi. Trumpin twiitattua joukkojen vetäytymisestä Syyriasta ja jättävänsä kurdit oman onnensa nojaan, Turkki aloitti viime keskiviikkona mittavan sotilasoperaation Syyrian pohjoisosissa tavoitteena luoda 30 kilometriä leveä ”turvallisuusvyöhyke” Syyrian ja Turkin rajalle. Turvallisuusvyöhykettä ei ole muodostettu siten, että se olisi tasan rajan kummallakin puolella, vaan vyöhyke on muodostettu kaappaamalla leveys kokonaisuudessaan Syyrian puolelta.

Operaatio sai nimen ”Operation peace spring”, ja ironisesti sitä toteutetaan usean divisioonan voimin ja ilmavoimien tuella.

Kaikki ymmärtävät, että Turkin presidentin tavoite ei ole luoda alueelle rauhaa turvallisuusvyöhykkeen avulla. Syyrian ja ylipäänsä Lähi-Idän sotkuisesta tilanteesta johtuen on ollut hankala päästä selville siitä, mitä todella nyt on tapahtumassa. Siksi on taas helpompaa lähestyä tätäkin Lähi-Idän konfliktia ”riisiä sinne, öljy ulos”- mentaliteetilla ja olla välittämättä näistä uutisista.

Kuten jokaisessa konfliktissa, niin tässäkään ei voida tietää varmasti mihin tilanne vakautuu, jos se on rauhoittuakseen. Tällä kertaa sopassa on kuitenkin poikkeuksellisesti kaikki ainekset erittäin vakavaan kansainväliseen kriisiin, joka varmasti vaikuttaisi meihin pohjolassakin, jos se laukeaa täysimittaisesti.

Turkin presidentillä Erdoganilla on neljä tavoitetta tälle sotilasoperaatiolle

  1. Tehdä kaikkensa, jotta kurdit eivät saa perustettua omaa autonomista valtiota Turkin kaakkoisrajan tuntumaan. Jos valtio perustettaisiin, niin se väistämättä tekisi Turkin oman sisä- ja ulkopoliittisen tilanteen epävakaammaksi.
  2. Erdogan tahtoo määritellä Syyrian tulevaisuutta sekoittamalla alueen väestönrakennetta. Kurdit ovat asuneet satoja vuosia Iranin, Irakin, Syyrian ja Turkin välisellä alueella. Täällä he ovat jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen haaveilleet omasta valtiosta, mutta aina säännöllisin väliajoin joku diktaattori on saanut heidän olonsa hyvin tukalaksi. Tällä kertaa Erdogan haluaa sijoittaa kurdien alueelle vajaat neljä miljoonaa muuta irakilaista ja syyrialaista, ja ajaa kurdit kirjaimellisesti ulos aavikkoon. Suunnitelmat alkavat hipoa etnisen puhdistuksen rajoja.
  3. Osoittaa sotilaallista voimaa, jolla saisi nostettua kannatustaan sekä Turkin sisäpuolella että ulkopuolella. Tämä on klassinen diktaattorin siirto, kun maa on sisäisesti kriisissä. Turkissa talous on lamaantunut, inflaatio karannut käsistä ja työttömyys noussut 50:llä prosentilla kahdessa vuodessa. Helpoin ratkaisu diktaattorille tämänkaltaisessa tilanteessa on suunnata kansan huomio muualle. Tavallisesti tietysti hyökkäämällä ”syyllisten” kimppuun, osoittamalla valtionvallan toimintakykyä, toiveena kannatuksen nousu.
  4. Esittää sotilaallista voimaa ja toimintakykyä siinä epävakaassa tilanteessa, joka alueella vallitsee amerikkalaisten vetäytyessä. Aiemmin alueella vallitsi suuri epävarmuus tulevasta, mikä itsessään antoi pelitilaa tälle siirrolle. Turkki käyttää tilannetta hyödyksi omien sotavoimien harjoittamiseksi ja oman sotilaallisen voimansa esittämiseksi, jotta alueella läsnä olevat tahot saavat ymmärtää, että jos Turkki johonkin ryhtyy, he vievät sen myös loppuun. Tämänkaltaista toimintakykyä Iran, Irak, Assad ja Venäjä varmasti kunnioittavat, ja Turkki ansaitsee sen kunnioituksen, mikäli operaatio itsessään onnistuu.

Näiden syiden lisäksi jokainen voi toki itse spekuloida sillä, onko operaatiolla tekemistä Turkin tahdolla varmistaa tulevaisuudessa huokeat öljykuljetukset alueelta, nyt kun edellisen kauppakumppani Isisin toimitusketjut pommitettiin palasiksi.

Tilannetta ei helpota se, että Turkin rinnalla taistelee jihadisteja, jotka ovat selvinneet lukuisista aiemmista taisteluista Syyriassa viimeisten kahdeksan vuoden ajalta. Tällä kertaa he sotivat ”Syyrian vapaan kansallisen armeijan” (TFSA) riveissä, mutta nyt turkkilaisten aseellisella tuella. Myös Jaysh al-Islam (Islamin armeija), joka vuosia soti Isisin rinnalla Assadin hallintoa vastaan, osallistuu operaatioon Turkin puolella. Nämä ryhmittymät eivät koostu isänmaallisista varusmiehistä, jotka toivovat alueelle vakautta ja demokratiaa. Päinvastoin, he koostuvat osittain entisistä Isisin taistelijoista ja osittain palkkasotureista, joilla on nyt ensimmäistä kertaa todelliset mahdollisuudet sotilaalliseen menestykseen turkkilaisten uniformuilla ja aseilla.

Ei ihme, että jo kolmen päivän jälkeen saimme kuulla 785:n Isisin taistelutovereiden ”päässeen pakenemaan” kurdien ylläpitämästä vankilasta. Näitä uutisia tulee takuulla lisää, jos tilanne pääsee jatkumaan ilman lännen sotilaallista interventiota.

Viimeisten tietojen mukaan kurdit luovuttivat osan rintamavastuusta Syyrialle, joka edelleen nauttii Venäjän sotilaallista tukea. Assad ei varmasti päästä turkkilaisia helpolla valloittamaan maan rehevintä aluetta, josta suuri osa maan vesi- ja muista luonnonvaroista tulee.

Pitää silti muistaa, että ei ole ensimmäinen kerta, kun Turkin panssarivaunut rullaavat Syyrian rajan yli. Sama asia tapahtui tammikuussa 2018, kun he valloittivat Afrinin alueen kurdeilta. Se tapahtumaketju ei silti sisältänyt yhtä tekijää: Donald Trumpia, ja ei siksi ylittänyt uutiskynnystä Suomessa.

Tällä kertaa tilanne on kuitenkin eri, kun koko maailman huomio on keskittynyt alueelle, jossa pieni joukko kurdilaisia sosialisteja pyrkivät torjumaan Naton jäsenvaltion hyökkäystä ja toivovat hartaasti, että Putinin Sukhoit ilmaantuisivat pikimmiten tueksi.

Suurvaltojen pelikentällä on valot jälleen päällä. Tässä sopassa on oikeasti kaikki katastrofin ainekset.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *