Hallitus tuudittautuu jatkuvaan talouskasvuun ja tekee velkaa jopa 8 miljardia lisää tällä vaalikaudella. Tuleva budjetti on kaksi miljardia alijäämäinen. Samaan aikaan Ruotsin valtio tekee ylijäämäisen budjetin, varautuen näin heikkenevien talousnäkymien tulevaisuuteen. Ruotsin valtionbudjetti tulevalle vuodelle on jopa 4,3 miljardia euroa ylijäämäinen. Ruotsiin verrattuna Suomessa tulevaisuuteen varautuminen on täysin retuperällä.

Helsingin Sanomat uutisoivat, että suomalaisten pörssiyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto ja liikevoitto ovat finanssiyhtiö Nordean ennusteen perusteella notkahtaneet heinä–syyskuussa. Tänään heikentyneestä käänteestä uutisoi teknologiateollisuus. Teknologiateollisuuden mukaan lähes kolmasosaa alan teollisuusyrityksistä kertoo, että ne ovat saaneet loppukesän ja alkusyksyn aikana vähemmän tilauksia kuin edellisellä kvartaalilla.

– Tulokset viestivät suhdannekäänteestä, toimialojen epäyhtenäisestä kehityksestä sekä yritysten välisten erojen kasvusta. Huomionarvoista on, että esimerkiksi teknologiateollisuuden suurimman toimialan, kone- ja metallituoteteollisuuden, vientitilausten arvo on supistunut kolme kvartaalia peräkkäin, sanoo Teknologiateollisuus ry:n pääekonomisti Petteri Rautaporras.

‒ Käänne on ollut nähtävissä, sillä maailmantalouden epävarmuus ei ole helpottanut, tärkeiden vientimaiden talous on notkahtanut ja taantuman todennäköisyys kasvaa myös Suomessa. Tulokset eivät puhu yhtäkkisestä romahduksesta, mutta käänne näyttäisi tapahtuneen ja suunta on huolestuttavasti alaspäin. Hälytyskellot soivat, Rautaporras sanoo.

2 kommenttia

  1. Ei pidä antaa CO2-uskonnon harhaanjohtaa turhiin investointeihin eikä rajoituksiin. CO2 ei ole haitallinen, eikä vaikuta ilman lämpöön. Se on helppo todistaa yhdellä lauseella. Saksa ajoi teollisuutensa alkavaan lamaan CO2 harhan seurauksilla – turhaan.

  2. Voi kumpa tämä kommunistien paratiisimaa menisi jo totaalisesti polvilleen ja konkurssiin.
    Kaikki julkisen sektorin lempilapset varkaat, loiset ja eurobyrokraatit lähtisivät ansaitulle palkattomalle työttömyysjaksolle.
    Yhteiskunta ja maksavan osan elämä aukeaisi uudella tavalla.
    Kaikki loisijoille rakennetut tukiluukut ja verot alas.
    Uusi alku tähän sairaaseen menoon.
    Koko maailman sosiaalitoimisto Suomi Neito saisi uuden alun.
    Mutta ei se niin mene.
    Jäljellä olevilta työssäkäyviltä kaivetaan silmät päästä ja veret suonista. Maksetut eläkkeetkin varastetaan työssäkäyneiltä.
    Auttavat sossut kertovat kaikille kunniakansalaisille miten työssäkäyviltä hölmöläisiltä varastetut eurot saadaan toisiin käsiin lappuja ja lippuja täyttämällä.
    Ainut onni on että suomalaiset rakastavat tätä valheen valtakuntaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *