Sosialismilla on Suomessa pitkät perinteet. Tai tarkemmin sanottuna, sosialismin tavoittelulla. Murheellisin hetki koettiin vuonna 1918, jolloin Suomen Sosialidemokraattinen puolue käynnisti Euroopan verisimmän sisällissodan. Sen haavat eivät ole vieläkään umpeutuneet. Mutta sosialistista valtiota Suomesta ei ole tullut. Ei, vaikka Stalin yritti istuttaa sosialismia kovapäisien suomalaisten kalloihin talvi- ja jatkosodassa vuosina 1939-1944.

Suomalaiset ovat pieni kieliryhmä maailmassa. Veljiä tai sanoisinko serkkuja löytyy etelästä Virosta ja Unkarista. Nämä maat olivat ennen Toista maailmansotaa merkittävästi Suomea edellä teknis-taloudellisesti ja kulttuurillisesti. Viro ja Latvia olivatkin rikkaita maita Euroopan tuolloisessa mittakaavassa. Tämä tunnetusti muuttui Toisen maailmansodan päätyttyä.

Itä-Euroopan maat Viro ja Unkari mukaan lukien kaapattiin osaksi Neuvostoliittoa ja maiden uudeksi yhteiskuntajärjestykseksi tuli kommunismi. En lähde tässä tarkemmin avaamaan tuota ajanjaksoa, mutta jotain ajasta kertoo se, että lähes jokaisesta Neuvostoliiton vaikutuspiiriin liitetystä maasta löytyy kidutus- ja miehitysmuseo. Voidaan sanoa, että näissä maissa on kattavaa kokemusta sosialismista.

Suomalaiset sosialistit eivät ole vuoden 1918 vankileirien jälkeen päässeet kokemaan sosialismin tavoittelun seurauksia. Tai ovat toki humoristisilla Inturistin organisoimilla ystävyysmatkoilla Neuvostoliittoon, jossa suomalainen duunarikin sai olla pari päivää ruplarikas. Mutta tuota ei voi kutsua kokemukseksi sosialismissa elämisestä.

Rautaesirippu romahti vuonna 1991 ja entiset Itä-Euroopan maat saavuttivat itsenäisyyden. Tai itsenäisyys palautui heille, kuten maat itse tapahtumaa terapeuttisesti kutsuvat. Suomen vasemmistopuolueet säntäsivät Viroon 90-luvun alussa neuvomaan uuden yhteiskunnan rakentamisessa. Esiteltiin progressiivinen verotus, tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut. Virolaiset kuuntelivat kohteliaasti ja sanoivat sitten: Kuulkaa, ei meillä ole tällaiseen järjestelmään varaa. Tuon tapahtuman taustakohinaa on edelleen kuultavissa Tarja Halosen ja Viron lehdistön välisessä sanailussa.

Mutta SDP ei ole oppinut mitään. Pääministeri Antti Rinne on ottanut projektikseen tällä kertaa veljeskansa Unkarin opastamisen sosialismin tiellä. Tai ainakin opastamisen pois siltä tieltä, minkä Unkarin kansa on itselleen valinnut. Toivoisin, että Antti Rinne Unkarin vierailullaan tapaisi tavallisia ihmisiä, jotka ovat joutuneet sosialistisessa Unkarissa mielipiteidensä vuoksi vangituiksi. Tai että Antti Rinne vierailisi museoissa, joissa pääsee jyvälle sosialismin vaikutuksesta yhteiskuntaan. Ehkä sitten Rinne ymmärtää, miksi Unkarissa termit vasemmisto ja liberaalit ovat haukkumasana.

2 kommenttia

  1. Eiköhän se ole kuitenkin Espanjan sisällissota se verisin, eikä Suomen

  2. Käsittääkseni Suomen väkilukuun suhteutettuna Suomen 1918-sisällissota oli verisempi. Mutta pitää tarkistaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *