Demokraattien esivaaliehdokas ja katolilainen Joe Biden osallistui messuun Saint Anthonyn kirkossa Etelä-Carolinassa. Isä Robert Morey kertoi kieltäytyneensä jakamasta ehtoollista Bidenille tämän aborttikantojen tähden. Biden on julkisuudessa ajanut kevennyksiä aborttilakiin ja Moreyn mielestä Bidenin toiminta rikkoo katolisen kirkon opetusta. ”Pyhä ehtoollinen merkitsee, että olemme yhtä Jumalassa, toistemme ja kirkon kanssa. Toimintamme tulisi heijastaa sitä.” Morey sanoi tiedotteessaan. Isä Morey lupasi pitää Bidenin rukouksissaan jatkossakin.

Katolilaisilta demokraattiehdokkailta on aiemminkin evätty ehtoollinen, johtuen heidän aborttikannoistaan. Vuonna 2004 kardinaali Raymond Burhe sanoi, ettei jakaisi ehtoollista demokraattien presidenttiehdokkaalle John Kerrylle. Vuonna 2008 piispa Joseph Francis Martino, Bidenin kotikaupungista Scrantonista, Penssylvaniasta sanoi julkisesti, että Bideniltä tulee evätä ehtoollinen Scrantonin seurakunnan alueella hänen aborttinäkemystensä johdosta. Edellinen tapaus on vuodelta 2016, kun Hillary Clintonin varapresidenttiehdokkas, senaattori Tim Kaine sai osakseen kritiikkiä useilta kirkon papeilta hänen kannoistaan aborttiin, sukupuolineutraaliin avioliittoon ja translakiin.

Katolinen kirkko on Yhdysvalloissa onnistunut lunastamaan paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja toimimaan moraalisena kompassina. Yhdysvalloissa 22,5% väestöstä (noin 70 400 000 ihmistä) kuuluu katoliseen kirkkoon ja kirkko on maan toiseksi suurin uskonnollinen ryhmittymä. 

9 kommenttia

  1. Vaikuttaa globalisti-satanisti-demarien yrittävän sytyttää WW3 huom. su 3.11 USA:n Pacific-aikaa. Tapahtumapaikka ilmeisesti Seattle. Oikea hyökkäys ilmasta ja/tai satelliiteista täsmäsäde mikroaaltoaseilla ja/tai Scalar Weapon aseella. Rakennukset hajoaa pulveriksi ja ihmiset irtomolekyyleiksi, jotka tuuli vie. Muovi sãilyy ennallaan (mikro). Autoista sulaa lasit ja alumiiniosat (aluvanteet yms). Tapaus uutisoitaisiin Venäjän Ydinohjusiskuna.
    Syksyinä 2017, 2018 ja just nyt hyökätaän samoin asein Kaliforniaan YK:n agenda 21 merkeissä syyttäen tuhosta ILMUa.
    Katso 2018 sädeaseita ja tuhoja:
    https://www.youtube.com/watch?v=oIoMGauRRZk

    1. Vaikkemme usko numerosymboliikan tai planeettojen aseman vaikutukseen elämäämme, niin salaseuralaiset uskovat ja soveltavat niitä suurimmissa elämän vastaisissa iskuissaan (esim. 911). Tänään su 03.11.2019 on heille kaksi houkutinta 3+11+19=33 ylin rapparitaso (jonka olemassaoloa ei kielletä, mutta on ylempiäkin salatasoja minne/missä hypitään linnareissutason suorituksilla kuten pedofilia, ihmisuhraus yms elämänvastainen). Lisäksi joko 6 planeettaa tai 5 planeettaa ja aurinko ovat hetken samalla suoralla viivalla avaruudessa. Osassa Hollywood-filmejä paljastetaan etukäteen vihjeitä suunnitellusta terrorista (911: “Back to the Future”, syksyjen 2017, 2018 ja 2019-etenee just nyt- Directed Energy Weapon DEW ja/tai Scalar Weapon täsmäsädeiskut satelliiteista (+lentokoneista) Kaliforniaan: “Robocop” 1. ja 2. versio). Filmeistä on löytynyt vinkkejä joihin sopii Seattlen ylhäältä kilpikonnan näköinen stadioni ja Seahawk-seuran peli siellä tänään 3/11. Alitajunnan ennako-ohjelmoinnilla on pyritty aiheuttamaan automaattitulkinnaksi Venäjän ydinohjusisku sukellusveneestä. Mielenkiintoinen detalji on että Stadionin rakennustyön johti sama firma “Turner Construction Company” joka puuhasteli NYC WTC-tornien parissa 911 iskun aikoina. Ennakkovinkkejä on lukuisia liittyen Stadionin/joukkueen kilpikonnalogoihin, Yale yliopiston salaseuraan Skull&Bones 322 (3xBush+Kerry), päivämäärään, hitaasti huomaamatta ujutettavaa globaalia kommunismia ajavan salaseuran “The Fabian Society”:n myös kilpikonnalogoon jne. Jännittävä analyysi kattaa myös 911-iskun:
      https://www.youtube.com/watch?v=1McyP_ExmuQ

      1. Maanantai 4.11. eikä sota ole syttynyt… Olen pettynyt, tarkkailin eilen illalla kadun autot, joko sulaisivat. Lopulta koko WW3 oli floppi, niin kuin Putouksen viimeinen tuotantokausi.
        (Ironia off)

        1. Voi sun pikkuista maailman tietämystäs ja ymmärrystäs! Voit palata takasin katsomaan valtamediaa, sitä jännittävään kohtaan kesken jäänyttä vaaleanpunaista pantteria sekä kertaamaan vanhoja maailmankuvasi pohjana olevia koulukirjojasi. Lopeta lukeminen tähän. sillä umpisuomalaisella mentaliteetilla ei sisältö kuitenkaan aukea.

          Muille: Ihmettelin jo huolissani etteikö USA:n armeijan valkohatut todellakaan tiedä mitä Kaliforniassa tapahtuu, kun en saanut merijalkaväeltäkään pariin viikkoon tilannetietoa. Eilen lopulta valkeni. USA:ssa riehuu, erityisesti Kalifornian alueella, sisällissota armeijan isänmaallisten valkohattujen ja “kommunismia muille”-globalisti–satanistien (aseistautuneet YK, isot web-talot ja hakukoneet, valtamedia, Lucifer-salaseurat ja tietysti ainakin osa sotilastkniikan huipputaloista) mustahattujen välillä. Taistelut ovat erityisesti nyt valtavissa bunkkereissa syvällä maan/merten ja järvien alla (Deep Underground Military Base eli DUMB) joita on molempien osapuolten hallussa ja mustahattujen hallussa myös ulkopuolella ainakin Sveitsissä ja Israelissa. Onkohan kritisoijani itse koskaan käynyt sisällä sellaisessa? Syyshyökkäykset satelliitista Kaliforniaan (>= 2017) vihjattiin etukäteen Robocop filmin kahdessa ensimmäisessä versiossa. Seattle isku oli ehkä yllätyssuunnitelma rauhan ajalle.
          Tällaiselta näytti Kalifornian Paradise town 2018 marraskuun mikroaaltosäde iskujen jälkeen drone-kamerasta kuvattuna: https://www.youtube.com/watch?v=UkVdrTMZMEY

  2. Biden on lahjusahne seniili kiristäjä ja poikansa Hunter lahjushyötyjä. Bidenin sanoi vaalipuheessa Margaret Thatcher kun piti sanoa Angela Merkel – seuraa siis aikaansa.
    Biden yritti vaalipuheessa mielistellä iholtaan värillisiä:
    “Köyhät lapset ovat ihan yhtä lahjakkaita kuin VALKOISET lapset” 😀 Suusta tuli “rikkaan” tilalle “valkoinen”.

  3. GLOBAALIN MASSAMURHAN YK-AGENDA PALJASTUI
    1. vaaditaan sähköautot ILMU-valheella
    2. pakotetaan kauko-ohjauksella räjähtävät sähkömittarit taloihin
    3. uutisia palovaarasta säätä syyttäen
    4. tuhopolttoja mm. etä-räjäyttämällä sähkömittareita
    5. katkaistaan sähköt ”palovaaraan vuoksi”
    6. SÄHKÖAUTOT MOTISSA eikä valvontakamerat toimi, Eİ TIETOA laajenevista paloista PALO-/PELASTUSVIRANOMAISILLE!
    JUST NYT 3-6 LIVE KALIFORNIASSA – RANSKAN MACARONIN VAIMON SATANISTI-SUVULLA SÄHKÖMONOPOLI
    https://youtu.be/guAN0Mdza6k?t=501

  4. Joe Biden kerskuu live TV:ssä CFR kokouksessa miten hän pakotti Ukrainan erottamaan syyttäjänsä, joka tutki sitä energiafirmaa, josta poika Hunter Biden oli saanut johtokuntapaikan hulppealla kk-palkalla ilman mitään kokemusta alalta. Erotusaikaa 6 tuntia kunnes Bidenin lento lähtee tai muuten Ukraina menettää ennakkoluvatun 1 miljardi USD rahoituksen.

    https://youtu.be/KCF9My1vBP4?t=70

    Hiljattain vaalikampanjapuheensa aikana Biden (tai reistaileva kloooni) puhui pitkään video-screenille selkä yleisöön päin kunnes ilmeisesti ohjeistavaan kuulonappiin tuli huomautus 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *