Suomen postilaitoksen historia alkaa vuodesta 1638, jolloin kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti postilaitoksen Ruotsin valtakunnan itäiseen osaan Suomeen. Aina välillä posti nousee kaikkien puheenaiheeksi. Tällä kertaa kipupisteessä on omistajaohjauksen, osakeyhtiölain sekä SDP:n vaalilupausten ja vasemmistoideologian yhteensovittaminen.

Postin tilanne sai eräänlaisen välikulminaatiopisteen, kun omistajaohjauksesta ”vastannut” Sirpa Paatero ilmoitti Antti Rinteen välityksellä erostaan ministerin tehtävästä. Paatero jäi myös suoraan sairauslomalle, minkä vuoksi häntä ei ole päästy tilanteesta kuulemaan. Sen aika tulee siis myöhemmin.

En ole huolissani siitä, ettei tarkka tapahtumien kulku meille kansalaisille selviäsi. Ison konsernin omistajaohjausta ei tehdä kahviautomaattikeskusteluissa vaan kokouksissa, joissa tehdään päätöksiä esitysten pohjalta dokumentoiden päätökset muistioihin. Keskustelua käydään myös sähköpostin välityksellä, jotka myöskin ovat käytettävissä myöhemmin. Myös eduskunnassa on käyty keskustelua Postin tilanteesta ja kaikki pidetyt puheenvuorot litteroidaan välihuutoja myöden.

Pelkästään Sirpa Paateron ja Antti Rinteen eduskunnassa aikaisemmin pitämissä puheenvuoroissa löytyy ristiriitaisuuksia heidän loppuviikosta antamiinsa lausuntoihinsa. Epäily muunnellun totuuden puhumisesta on vahva, vaikka pääministeri antoi suomalaiseen poliittiseen historiaan jäävän lausunnon, jossa hän kertoi ”ettei ylipäätään puhu koskaan muuta kuin totta”. Rinteen historiaa tuntevat ymmärtävät nyt hänen joutuneen vuosien varrella lukuisten oikeusmurhien kohteeksi. Mahtaako hän niiden jälkeen edes luottaa suomalaiseen oikeusjärjestelmään.

Postiriidassa on nyt kaksi selkeää haaraa: Toinen on työntekijöiden oikeutettu taistelu omien oikeuksiensa puolesta. Toinen haara on Antti Rinteen pyrkimys puuttua tapahtumien kulkuun. Pitäydyn tässä Rinteen haarassa.

Rinteellä oli ennen vaaleja ongelma: Miten nousta suurimmaksi puolueeksi ja päästä muodostamaan hallitus. Äänestäjät ovat nykyisin kovasti liikkuvia ja pelkkä sosialismiin vetoaminen ei enää tuo kannatusta. Maahanmuutto- ja ilmastokriittisyys on kasvussa ja nuo asiat ovat päinvastaisessa asennossa SDP:n ohjelmissa, Joten Rinne päätti edetä vahvoilla vaalilupauksilla vasemmistoagendan sisällä pysyen.

Ensimmäiseksi hän lupasi kaikille pientä eläkettä saaville satasen – eläkeläiset hoidettu. Työttömille hän lupasi purkaa vihatun Sipilän aktiivimallin. Työntekijöille piti luvata jotain muuta. Ay-miehenä Rinne tiesi, mikä meitä työntekijöitä harmittaa: Luovutaan kiky-sopimuksen tuomista 24h palkattomasta työstä sekä estetään työehtoshoppailu. Mutta tässä tapahtui ensimmäinen virhe. Nämä asiat sovitaan työnantaja- ja työntekijäpuolen neuvotteluissa. Pääministeri ei ole niissä osapuoli.

Hallitus pystyy toki vaikuttamaan työmarkkinoihin kahta kautta, lainsäädäntöä säätämällä ja verotuksella. Perinteisesti verotus on ollut hallituksen porkkana, jolla sopimuksien syntyä on kätilöity.

Antti Rinne ei osannut toimia tilanteessa, jossa hän yhtäkkiä edustikin työnantajapuolta, jonka intressit olivat ristiriidassa hänen vaalilupaustensa kanssa. Jo Mauno Koivisto totesi viisaasti kirjassaan Historian tekijät – Kaksi kautta II: ”Valtio on huomattava työnantaja ja valtion täytyy joskus esiintyä työnantajia tukevalla tavalla, jotta jonkinlainen tasapaino säilyisi.”

Neuvottelutilanne postissa eteni normaalin prosessin mukaisesti ja Rinnekin esitteli vanhasta muistista omia ajatuksiaan sovusta: Mitä jos postin työntekijöiden siirto toiseen työehtosopimukseen korvattaisiin kertakorvauksella.

Karu totuus valkeni hallitukselle, kun postilaiset järjestivät mielenosoituksen eduskuntatalolle. Ja mikä vielä pahempaa, Perussuomalaiset nimekkäät poliitikot olivat mielenosoittajien seassa tekemässä oppositiopolitiikka. Postilaiset eivät hyväksyisi työehtosopimuksen vaihdosta ja muut ay-liitot näkivät tämän ennakkotapauksena. Tänään siirretään 700 pakettilajittelijaa, huomenna joku muu joukko kokisi saman.

Antti Rinne heitti linja-autonsa vaihdekepin täydessä vauhdissa pienemmälle vaihteelle. Nyt piti löytää syyllinen. Helppoja syyllisiä olisi kolme. Postin uppiniskainen hallitus, omistajaohjauksen virkamiehet sekä viimeisenä uskollinen, omistajaohjauksessa vastannut kuntaministeri Sirpa Paatero.

Postin hallitus päätti olla ottamatta syyllisen viittaa ja julkaisi tiedotteen, jossa kertoivat toimineensa koko ajan saamansa ohjauksen mukaisesti. Ja kertoivat myös, että jos olisivat toisenlaista ohjausta saaneet, niin sekin olisi toteutettu. Rinteelle jäi viimeiseksi pelattavaksi kortiksi Sirpa Paateron ministeriys. Äijäfeminismin brändännyt Rinne näytti mistä äijäfeminismissä on kyse. Sillä ei ole mitään tekemistä feminismin kanssa siinä vaiheessa, kun naisen etu on ristiriidassa oman edun kanssa.

Vaikka Rinteen kujanjuoksu on oppositiosta politiikkaa tarkkailevalle viihdyttävää, on syytä myös yrittää oppia jotain. Posti on murroksessa kirjepostin vähenemisen vuoksi ja suurivolyymisen pakettiliiketoiminnan ollessa aktiivisen kilpailun piirissä. On väärin luvata äänestäjille, että erilaiset yhteiskunnan murrokset eivät vaikuttaisi elämäämme mitenkään. Muutos ei automaattisesti tarkoita heikennystä.

Työmarkkinaneuvotteluissa on herkkä balanssi työntekijöiden ja työnantajien välillä. Siihen ei pidä mennä ulkopuolelta vaikuttamaan. Näinhän Rinne edellisen hallituksen aikana viisaasti totesi.

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *