Psykologian professori Jordan Petersonilta kysyttiin minkä neuvon hän antaisi nuorelle miehelle, joka pyrkii mukaan politiikkaan. Muutama kuukausi sitten kuvattu video on hyvä kaikille, jotka pohtivat poliittista uraa. Peterson tähdentää, että on väärin olla totaalisen kyyninen politiikkaa kohtaan. Politiikassa tarvitaan rohkeita ja osaavia ihmisiä. Tärkeintä on selvittää omat motiivit. Etsitkö poliittista valtaa vain vallan vuoksi? Poliittisen vallan sijaan, pyrkijän tulisi ensin pätevöityä poliitikoksi.

Peterson antaa mielellään ohjeita jotka ovat varsin yksinkertaisia. Siksi usein myös yksinkertaiset ihmiset suuttuvat niistä, koska eivät ymmärrä yksinkertaisten toimintaohjeiden voimaa arkielämässä. Kaiken pitäisi olla suhteellista, eikä mistään saisi sanoa mitään suoraan. Joku pian pahoittaa mielensä. Petersonin suosio ei perustu tuollaiseen keskinkertaisuuteen. Hän sanoo suoraan ja vaatii tason nostoa. Sellaiseen “kilvoitteluun” meidät on luotu. Katsotaan mitä Peterson ehdottaa politiikkaan pyrkivälle nuorelle miehelle.

-Sinun tulisi kouluttautua hyvin. Siten sinulle tulee tutuksi miten maailma pyörii. Ei ole huono idea hankkia ensin kunnon työtä tai uraa, jotta tiedät miten ihmiset toimivat kun ovat riippuvaisia sinusta. Siten voi ymmärtää mitä vastuu on.

-Ei ole huono idea hankkia perhettä, koska siten voi kasvaa ihmisenä. Ihminen muuttuu, kun hänelle tulee perhe. Kun sinulla on lapsia, sinulla on aina joku, joka on sinua itseäsi tärkeämpi. Etkä kasva ihmisenä ennen kuin se tapahtuu, täräyttää Peterson.

Peterson on keskeinen hahmo niin sanotuissa maailmankuvaa koskevissa kulttuurisodissa, jossa oikeisto ja vasemmisto ottavat mittaa toisistaan. Siksi onkin yllättävää, että Peterson painottaa arkielämän kokemuksen tärkeyttä.

-Olen nähnyt monia ihmisiä, jotka ovat menneet politiikkaan vain ideologian takia. Sellaiset ihmiset eivät kykene ratkaisemaan todellisen maailman ongelmia. Usein he vain pahentavat ongelmia.

-Politiikassa tarvitaan päteviä ihmisiä jotka ovat oikeudenmukaisia, rohkeita ja suoria.

-Sinulla pitää olla jokin asia mihin erikoistut. Sinun pitää olla hyvä verkostoituja. Pitää tuntea paljon ihmisiä. Pitää olla rehellinen ja osata argumentoida. Sinulla pitää olla visio ja strategia.

-Sinun pitää tietää jotain historiasta, taloudesta ja politiikasta. On myös hyvä tietää jotain tieteestä. Sinun pitää olla yleisosaaja saadaksesi luottamusta.

-Jos haluat politiikkaan, niin hanki enemmän pätevyyttä.

Melkoiset vaatimukset. Jos nämä pystyy täyttämään pääsee varmasti pitkälle politiikassa. Ja katso Pedersonin video täältä:

2 kommenttia

  1. Muistan koulusta (yli 30v. sitten) , kun historiassa käsittelimme antiikin Kreikkaa… opettaja mainitsi parikin kertaa kuinka silloisen poliitikon piti olla vähintään 49 vuotias voidakseen asettua ehdolle…. uskon, että se toimisi myös nykyään. Poliitikoillakin olisi takanaan oikeata elämää ja todellisia kokemuksia sekä tietysti ymmärrystä yhteiskunnan toiminnasta, bonuksena olisi vielä ollut pakko hankkia tosiasiallinen ammatti, ei mikään yhteiskuntataiteilija…

  2. Joo, ei tule minusta poliitikkoa. Asmo ja kumppanit ei muuten olekaan ihan pumpulia. Mukavasti särmää näissä jutuissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *