Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat taitavasti luoneet uutta poliittista termistöä vanhojen, ikävältä kalskahtavien käsitteiden ympärille.

Klassikkopuheenvuoro on Li Anderssonin väkivaltaa ymmärtävä lausunto, jossa hän kuvaili vasemmistolaista väkivaltaa ”erilaiseksi”. Tosin minun on vaikea kuvitella, että vasemmistolaisesta nyrkistä saanutta lohduttaisi tieto siitä, että häneen osunut isku oli ”erilaista väkivaltaa”. Lisämääreenä vasemmiston väkivalta ei kohdistu ihmisiin vaan ”rakenteisiin”. Uhrit on myös riisuttu ihmisyydestään.

Vihreät ovat kunnostautuneet valkopesemällä nimikkeitä ilmailurikkomus, haitantekoon virkamiehelle sekä korruptio. Heinäkuussa 2018 Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen kieltäytyi istumasta lentokoneessa omalle paikalleen. Hänen tarkoituksenaan oli estää samassa koneessa olleen Suomesta käännytettävän henkilön vieminen pois maasta. Hän kehotti muitakin matkustajia nousemaan seisomaan, jotta lentokone ei lähtisi niin kauan kuin maasta poistettava henkilö on mukana.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kutsui tekoa Twitterissä ”Huutavien ihmisoikeusongelmien esiin nostamiseksi”. Vihreää retoriikkaa osaamaton Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi kuitenkin Aino Pennasen ilmailurikkomuksesta sekä haitanteosta virkamiehelle.

Vihreiden varapuheenjohtajan ja Helsingin kaupunginvaltuutetun Fatim Diarran saama ilmainen sähköpyörä herätti ihmetystä viime keskiviikkona. Diarra kertoi Facebookissa pyytäneensä Helkamalta ilmaista sähköpyörää ja myös saaneensa sellaisen. Tapaus nostatti keskustelun siitä, käyttikö Diarra poliittista asemaansa hyväkseen arvokkaan pyörän hankkimisessa. Koska tapausta ei ole käsitelty oikeusprosessissa, en lähde arvailemaan, mistä on kyse, kun kaupunginvaltuutettu pyytää yritykseltä itselleen yli 3000e arvoista tuotetta

Jonkinlainen ennakkotapaus ovat Saloran lahjastereot poliitikoille ja virkamiehille 1970-luvulla. Tuomioita jaettiin runsaasti vaikka moni oli saanut stereonsa ”pyytämättä ja yllättäen”.

Vihreitä voi vain ihailla:

Korruptio on "kaupallista yhteistyötä"
Katuväkivalta on "antifasismia"
Veronkorotus on "ilmastotoimenpide"
— Jan Axberg (@JanAxberg) August 20, 2020

2 kommenttia

1. “Kaksi isää” mainokset ovat pedofilian ja homoseksualisuuden markkinointia lapsille? Vuosia sitten oli USA:ssa “kaksi isää perhe” valtamedian suosima uutisaihe. Pari vuotta myöhemmin pikkupojasta oli jo kansainvälinen filmitähti. Hän esiintyi dark-web:issä homo-pedofiliassa raiskausten kohteena. Isät lainasivat/vuokrasivat adoptoimaansa poikaa muidenkin uhriksi.

Vastaa käyttäjälle Billillä on asiaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *