Maailmassa on tapahtunut vuoden 1990 jälkeen paljon, mutta yksi asia on säilynyt: Tiitisen listan salaaminen. Suojelupoliisi sai listan vuonna 1990 Länsi-Saksan turvallisuuspalvelulta. Listan olemassaolo nousi julkisuuteen vasta vuonna 2002, jolloin Helsingin Sanomat kertoi listasta ja Mauno Koiviston päätöksestä sulkea lista kassakaappiin maininnalla ”Ei aiheuta toimenpiteitä”

Listan salaamista on koeponnistettu useita kertoja oikeudessa, mutta salaamislinja on pitänyt. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (v 2010) mukaan listan julkistaminen saattaisi vaarantaa valtion turvallisuuden. Aiemmin argumenttina on ollut velvollisuus salata toiselta tiedustelupalvelulta saatuja tietoja.

Kaikki perustelut ovat outoja ja ristiriitaisia. Jos listalla on tavallisia ihmisiä, joita ei epäillä rikoksesta, on vaikea nähdä, miten listan julkaisu vaarantaisi valtion turvallisuuden. Saksa on itse tehnyt ansiokasta totuuskomissio-työtä selvittääkseen ihmisten rooleja yhteistyössä hirmuhallinnon kanssa. Luulen, että saksalaiset ovat päinvastoin olleet yllättyneitä, ettei Suomi ole halunnut hyödyntää heidän tarjoamiaan tietoja ihmisten roolien selvittelyssä.

Lista on salattu vuoteen 2050 asti, mikä tarkoittaa, että listalla olevat henkilöt eivät ole enää elossa kertomassa tarinaansa. He eivät välttämättä edes tiedä toimintansa olleen sellaista, että ovat päätyneet listalle.

Suomettuminen on edelleen kipeä aihe poliitikoille. Ei siitä syystä, että sen käsittelystä olisi kansakunnalle jotain haittaa vaan siitä, että monen nimekkään poliitikon ura joutuisi uuteen valoon.

Historian käsittelyn tarkoituksena ei ole etsiä syyllisiä vaan oppia. Ja näyttää siltä, että näille opeille on edelleenkin tarvetta.

PS:

Syyskuussa 2018 hyvästä muististaan tunnettu Seppo Tiitinen kertoi haastattelussa, ettei enää muista yhtään nimeä Tiitisen listalta. Tiitinen sanoi muistavansa kuitenkin sen, että listalla olevat nimet olivat tavallisia suomalaisia, eivät politiikan huippunimiä.

Lausunto muistuttaa formulakuskin muistamattomuutta veneonnettomuudestaan, josta hän ei muistanut mitään muuta kuin sen, ettei itse ajanut onnettomuusvenettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *