Vasemmistopuolueiden tärkein teesi on heikommista huolehtiminen. Myös auttamistapa on teesi: Auttamisen pitää tapahtua viranomaisen ohjauksessa tulonsiirtojen kautta. Tämän konkreettinen ilmentymä on veroprosentti palkkalaskelmassamme. Mitä korkeammat tulot, sitä korkeampi prosentti. Näin on vasemmiston mielestä hyvä. Näitä rahoja sitten käytetään viranomaisten palkkoihin, asumistukiin sekä Kelan sosiaalietuuksiin. Prosessia mitataan käytetyn rahan määrällä. Mitä suuremmat tulonsiirrot, sitä enemmän hyvinvointia.

Itse olen tottunut asettamaan tekemisilleni tavoitteita. En ole koskaan nähnyt sosiaaliturvalle tavoitetta, montako ihmistä halutaan auttaa pois sosiaaliturvan piiristä. Sama ilmiö toistuu kehitysavussa. Auttamisprojekteja mitataan käytetyllä rahalla vaikka oikeampi tavoite olisi tehdä auttamisesta tarpeetonta. Auttaa ihmiset pois avun piiristä.

Syy on molemmissa tapauksissa selvä: Auttamisprojektit auttavat myös auttajia itseään. Auttaminen työllistää. Tämä tuli selväksi viimeistään Veikkausta koskevassa keskustelussa, jossa suurin protestointi tuli auttamisjärjestöiltä ja heitä lähellä olevilta poliitikoilta. Mahtavatkohan kaikki autettavat edes olla tietoisia olevansa ”auttamisen” kohteena.

Autettavia on monenlaisia. Jotkut ovat riidattomasti jatkuvan rahallisen avun tarpeessa. Sanoisin, että vakuutuslääkärien seulan läpäisseet kuuluvat tähän joukkoon. Sitten meillä on kolme ryhmää, joiden auttamisesta haluaisin keskustella enemmän:

Päihdeongelmaiset, peliriippuvaiset, holtittomat rahankäyttäjät

En ole koskaan ymmärtänyt, miten käteisen rahan antaminen auttaa alkoholistia. Ruotsissa alkoholistia autetaan ohjaamalla hänet katkaisuhoitoon. Rahaa alkaa saada vasta raitistumisen jälkeen. Alkoholiongelman aktiivisessa vaiheessa autetaan ei-rahallisesti: Tarjotaan suojaa, ravintoa, vaatteita, lääkkeitä. Mutta ei rahaa. Niputtaisin myös muut riippuvuussairaudet tähän samaan joukkoon. Tällä tavalla ihmisten auttamisesta tulee aidosti vaikuttavaa.

Vapaaehtoinen auttaminen ei vasemmistolle ole kovinkaan arvokasta. Tämä tuli ilmi Helsingin Sanomien Emma-apujärjestöä koskevan artikkelin jälkeisessä keskustelussa. Emma koordinoi apua valitsemilleen perheille. Avun piiriin pääseminen edellyttää, ettei henkilöllä tai perheellä ole päihde- tai muuta auttamista vaikeuttavaa ongelmaa. Tästä vasemmisto suuttui. Että valitaan autettavia! Tämä on kuulemma väärin. Olisi täysin ok, että pienituloinen vanhus antaa apua perheelle huomatakseen myöhemmin, että apu on käytetty johonkin sellaiseen, mihin sitä ei oltu tarkoitettu. Esimerkiksi lapsen syntymäpäivälahja ilmestyy myyntiin.

Auttamistapoja pitää segmentoida autettavien mukaan. Ei markkinoinnissakaan kohdisteta toimenpiteitä tahoille, joista etukäteen tiedetään, etteivät ne kuulu kohderyhmään. Esimerkiksi ajokortittomille polkupyöräilyä harrastaville on turha lähettää automainoksia. Niitä on järkevämpää lähettää autoilua harrastaville. Sama pätee rahalliseen apuun, sitä on turha tarjota tai ainakaan lisätä henkilöille, jotka eivät ole kykeneviä rahaa käyttämään.

Tämä ei tarkoita, ettei näitä ihmisiä autettaisi. Auttamistavat vain kannattaa suunnitella kohderyhmän mukaan.

2 kommenttia

  1. Oikeilla urilla jutussa mennään. Myös kansalaispalkka olisi järjettömyyden huippu kaikkien riippuvaisten ja työttömyydestä uneksivien kuntouttamiselle. Mutta eipä tosiaan vasemmiston mielestä mistään kuntoutua tarvitsekaan, paitsi psykoosista ehkä.

  2. Eteläisemmissä maissa, suurkaupunkien ulkopuolella, on säilynyt paremmin jotain, mikä meiltä on jo kadonnut. Perhe isovanhemmista lastenlapsiin asuu usein joko samassa suuressa omakotitalossa tai naapuritaloissa. Kaikki osallistuvat hieman kaikkeen. Isovanhemmat auttavat osin myös pikkulasten hoidossa, ruoan laitossa ja nauttivat taaperoiden piristävästä seurasta. Meillä on yleistä tylsä yksinäisyys tapahtumaköyhässä ympäristössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *