Keskustan puheenjohtaja, entinen valtionvarainministeri Katri Kulmuni ehdotti eläkeiän nostamista vastauksena koronakriisin talouskaaokseen. No kävin siinä sitten katsomassa milloin itse pääsen eläkkeelle. Tavoite-eläkeikäni on 69-vuotta ja neljä kuukautta. Siis se eläkeikä milloin saan laskurin mukaan täyden eläkkeen.

Eläke nousee elinajan odotteen mukana ja näin ollen nuoremmat sukupolvet joutuvat olemaan työelämässä pidempään. Ukkini jäi eläkkeelle noin viiskymppisenä, äitini 64 vuotiaana. Nykyisen systeemin mukaan jo nyt vuonna 2000 syntynyt tekee töitä 7 vuotta ja 5 kuukautta kauemmin kuin vuonna 1955 syntynyt, mutta elää eläkkeellä keskimäärin reilun vuoden vähemmän. Tätä ehdotetaan nostettavaksi.

Voidaan tietysti perustella, että koska me elämme pidempään kuin vanhempamme, niin meidän kuuluukin käydä töissä pidempään. Tämä on vain osittain totta. Tutkimusten mukaan väestön toimintakyky on parantunut viime vuosikymmenten aikana kaikissa ikäryhmissä, mutta ei toimintakyky sama nykyisellä 70-vuotiaalla, mikä oli muutama kymmenen vuotta sitten 50-vuotiaalla. Ei taatusti. Ihminen on sama biologinen olento ja rapistuu ja heikkenee siinä missä aikaisemminkin vaikka moniin sairauksiin on nyt hyviä hoitoja ja elämme terveellisemmin. Joskin on hienoa, että hoidot pitävät meidät kiinni elämässä aiempaa kauemmin niin ne eivät toimintakykyä tai jaksamista paranna työelämän viimeisinä vuosina.

Nyt jo eläkkeellä olevat usein sanovat, että kyllä te nuoret jaksatte. No kyllä me nuorena jaksamme, mutta emme 70-vuotiaana jaksa kuten nuorena. Eläkeikää on nostettu lähinnä kestävyysvajeesta, eli julkistalouden säästöpaineista johtuen. Kun ei voi leikata perusturvasta, eikä oikein mistään muustakaan ja valtionmenot vain paisuvat niin on helppoa ottaa tulevista eläkkeistä. Ne eivät äänestä, ainakaan vielä. On täysin väärin nykyisen hyvinvointimme laskua tulevilla sukupolvilla, vaikka eläisivät letkuissa 110 vuotiaaksi saakka.

Hallituksen pitää kyetä tekemään niitä rakenteellisia uudistuksia, joilla Suomi pääsee taas jaloilleen. Tarvitsemme lisää yrittäjyyttä sekä paikallista sopimista työmarkkinoille. Tarvitsemme sosiaaliturvauudistuksen mikä parantaa työnteon kannattavuutta. Näillä eväillä päästäisiin jo pitkälle. Ilmaisen rahan jakaminen tulisi lopettaa välittömästi, kun päästään koronakriisistä takaisin normaaliin elämään syksyllä.

4 kommenttia

  1. Ei saa vierittää ja taloustuhojen korvaaminen kuuluu terveiden karanteeniin syyllisille eikä veronmaksajille. Lääketieteessä ei mitään terveiden karanteenin suositusta ole koskaan ollutkaan – maailman suurin harhautus täydellä mediatuella. Tiheästi asutussa 126 000 000 Japanissa ei ole koronaa löytynyt – positiiviset testit olivat KKR nimisen rahaston maksama petos. Koronan piikkiin leimatut kuolemat vastaavat tilastoissa edellisvuosien keuhkokuumekuolemia, jotka kesken 2020 mystisesti loppuivat 😀

  2. Ketkä näyttelevät 2013 kuolleeksi merkittyä rokotemassamurhista tunnettua pariskuntaa, joka tunnetaan tavoitteesta poistaa 90% maailman väestöstä nanobotteja, elohopaa, alumiinia, abortıitujen sikiöiden soluja yms. sisältävällä rokotteella? Molemmat olivat 2013 live:nä Afrikassa “auttamassa” toteuttaen populaation supistusta ja rokotevammoja rokotekampanjoilla. Olisko touhu paljastunut ja saaneet ansionsa mukaisen lopun vai onko joku jostain syystä tallettanut vaiheita luottavuudesta tunnettuun sukupuukantaan?
    https://truthbits.blog/2020/06/17/bill-and-melinda-gates-died-in-2013/

  3. HALPA SALATTU HOITO CLO2 – PARANSI 100% CV19
    HCL ei ole enään ainut suomalaisilta salattu halpa lääke flunssiin, koronan versioihin ja muihin tartuntoihin. CLO2 on toinen halpa salattu lääke
    Jos CLO2 on sama kuin Amerikan MMS, niin syöpä ja AIDS saattaa parantua sivuvaikutuksena 🙂
    Kukahan OIKEA parantaja voisi ohjeistaa suomalaisia ohittaen valkotakkirahastajat?
    https://prepareforchange.net/2020/06/30/breaking-researchers-claim-100-percent-cure-rate-vs-covid-19/

  4. Valtamedia ja sosiaalinen media elämänvastaisesti salaavat tehokkaan hydroxchloroquine (HCQ tai HCL helpompi lyhenne) ja sensuroivat sitä suosittelevan lääkärien liikkeen. Lisäksi salataan että poliittinen eliitti ja muut VIP-joukot käyttävät itse halpaa malarialääkettä HCQ/HCL ennalta ehkäisevänä ja vuosien jatkuvaan käyttöön soveltuvana.
    https://phibetaiota.net/2020/07/state-of-the-nation-dc-insider-on-covid-conspiracy-and-use-of-hydroxchloroquine-hcq-by-most-politicians-in-the-usa/

Vastaa käyttäjälle Valtamedia ja SoMe sensuroivat HCQ Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *