Perustuslain mukaan ”Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan Isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään.” Maanpuolustus koskee kaikkia Suomen kansalaisia, mutta asevelvollisuus rajoittuu 18-60 -vuotiaisiin miespuolisiin kansalaisiin ja on säädetty asevelvollisuuslaissa. Ja hyvä näin. Naisten osallistuminen asevelvollisuuteen on hyvä perustua vapaaehtoisuuteen, syitä siihen riittää enkä tule avaamaan niitä kovin laajasti tässä kirjoituksessa. Yksi karu fakta, jonka tiedostaminen on minulle miehenä vaikea, on, että kriisin aikana kansakunnan tulevaisuuden kannalta yksittäisen miehen tärkeys on huomattavasti matalampi kuin jokaisen naispuolisen kansalaisen. Tämä karu asia ei ole kannanotto ihmisarvosta tai jokaisen yksilön loukkaamattomasta pyhyydestä, vaan biologinen rajoite, että jälkikasvun kannalta miehen rooli on tärkeä, mutta naisen osuus on korvaamaton. Tämän sanominen äänen nykypäivänä tuntuu, ainakin minusta, jotenkin omaan jalkaan ampumiselta, mutta Paasikiveä siteeraten ”kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen”. Ja maanpuolustusasioissa kannattaa meidän olla hyvin viisaita ratkaisujen kannalta, sillä uskottava maanpuolustus on valtion elinehto.

Käytännön syistä nykyinen järjestelmä on, de facto, rajoittanut maanpuolustusvelvollisuutta aika lailla aseelliseen puolustukseen. Siviilipalvelus, joka on kasvanut vuodesta toiseen, on jäänyt jonkinlaiseksi irralliseksi osaksi, jossa aseistakieltäytyjiä laitetaan suorittamaan enemmän tai vähemmän tärkeitä tehtäviä, joilla harvoin on todellista merkitystä maanpuolustuksen kannalta. Samoin ei ole selkeätä linjaa siitä, mikä on naisten osuus maanpuolustuksesta. Tällä en tarkoita, että nykyisin siviilipalvelusmiehillä ja naisilla ei olisi osuutta maanpuolustuksessa vaan, että se ei ole järjestelmällistä ja suunniteltua maanpuolustustarpeiden pohjalta. Mieleen tulee maanpuolustustilaisuus, johon osallistuin Finlandia-talolla kolmisen vuotta sitten. Puhujana oli mm. Sofi Oksanen, joka toi keskusteluun hyvin raikkaan näkökulman siitä, miten Viron maanpuolustuksen kannalta oli elintärkeä se rooli, joka oli kirjailijoilla, kansanlauluilla ja perheen sisällä tapahtuvalla kulttuuriperinnön jatkamisella. Samoin Ylipäällikön päiväkäsky Suomen äideille on selkeä kannanotto siitä, että sotia voitetaan etu- ja kotirintaman taistellessa yhteisen hyvän puolesta. Olisi iso virhe väheksyä ei-sotilaallisen maanpuolustuksen tärkeyttä, eikä se ole tämän tekstin tarkoitusta. Tämän artikkelin pointti on, että nimenomaan tähän tärkeyteen nojaten, olisi syytä ottaa aktiivisesti ja järjestelmällisesti mukaan maanpuolustuksen.

Maailma on muuttunut merkittävästi ja maanpuolustuksen tulee kehittyä sen mukana. Se laiha kaveri, joka painaa vähemmän kuin sotilaan varusteet, ja joka ei 40-luvulla voinut olla eturintamalla, voi hyvinkin olla nykyään se taitava koodari, joka osaa murtaa vihollisten kryptografian. Omantunnon pohjalta aseista kieltäytyvä voi Desmond T. Dossin tavoin osoittautua väsymättömäksi lääkintämieheksi, josta tulee taistelukentän sankari. Horjumaton maanpuolustustahto vahvistuu, kun kaikki tiedostavat olevansa vastuussa lähimmäisen turvasta. Sen takia, on mielestäni aika päivittää maanpuolustukseen liittyvät lait nykypäivään niin, että jokainen osallistuu siihen aktiivisesti omien kykyjensä pohjalta. Miten tämä toteutetaan, on ennen kaikkea puolustuspoliittinen kysymys, johon erityisesti pääesikunnalla ja puolustusvoimien virkamiehillä ja -naisilla on sanottavaa.

Kuitenkin Suomen historia voi olla hyvä lähde, josta lähteä rakentamaan tulevaisuuden maanpuolustusta. Mietin nimittäin Lotta Svärd -järjestön korvaamatonta roolia maanpuolustuksessa talvi- ja jatkosodan aikana. Paras osoitus siitä on, että Moskovan välirauhansopimuksen puitteissa valvontakomissio vaati sen lakkauttamista. Neuvostoliitto tiedosti, että Suomen vahvuus perustui vahvojen puolustusvoimien lisäksi muun muassa naisten ja muiden kansalaisten päättäväiseen ja aktiiviseen puolustustahtoon. Kokemus Lotta Svärd -järjestöstä voi olla inspiraatio tulevaisuuden aseettomaan maanpuolustukseen. Tämä ei tarkoita, että kaikki täytyy tehdä samalla tavalla, kuin viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Kyseinen järjestö syntyi tietyssä ajassa ja tietyistä arvoista. Siitä voi oppia, mutta sen replikoinnista 2020-luvulla tuskin tulisi mitään järkevää. Historiasta oppiminen ei tarkoita siihen jämähtämistä.

Jyri Soria, Helsinki

Kuva: Carl Rosenquist/SA-kuva

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *