Korona-pandemiasta jää kansan kollektiiviseen muistiin kaksi asiaa yli muiden, wc-paperi ja maskit. Wc-paperin hamstraus kertoo kansan psykologisesta reaktiosta pandemiaan, kasvosuojain-ohjeistukset taas hallinnon tasapainoilusta oikean tiedon jakamisen ja sen seurauksien kanssa.

Pisaratartuntana leviävä pandemia on nostanut erilaisten suojavarusteiden kulutuksen terveydenhuollossa valtaviin määriin. Määriin, joita ei kenelläkään järkevällä toimijalla ole täysimääräisesti varastoituna. Sellaisia määriä olisi edellisen kerran tarvittu 100 vuotta sitten espanjantaudin aikana.

Olisimme joutuneet sadan vuoden ajan varastoimaan varmuuden vuoksi valtavia määriä suojavarusteita, mikä ei olisi ollut järkevää. Järkevää olisi ollut laatia valmiiksi suunnitelmat suojavarusteiden tuotannon nopeaan käynnistämiseen kotimaassa. Kuten puolustustarvikkeiden tuotantoa varten on valmiiksi tunnistettu potentiaaliset kriisitilanteen toimijat, jotka normaalioloissa tuottavat siviiliyhteiskunnan tuotteita.

Koska varautumissuunnitelmat ovat puuttuneet, meillä on suojaimia liian vähän tarpeeseen nähden. Koska niitä on liian vähän, on kansalaisten maskien käyttöä on haluttu jarrutella. Argumentteina kasvosuojien laajaa kansalaiskäyttöä vastaan on kuultu:

  • Ne eivät suojaa käyttäjää itseään
  • Ei ole reilua suositella niitä, jos niitä ei ole kaikille
  • Ne saattavat aiheuttaa väärää turvallisuuden tunnetta
  • Ne eivät auta väärin käytettynä
  • Ne pitää varata terveydenhuollon käyttöön

Kerrataanpa lääkärin eettiset ohjeet. Lääkärillä on tehtävässään kolme päämäärää:

  1. terveyden ylläpitäminen ja edistäminen
  2. sairauksien ehkäiseminen
  3. sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen

Koska pandemia kuuluu lääketieteen alaan, on hyvä miettiä lääkäri-potilassuhteen kulmakiviä, luottamusta ja rehellisyyttä. Halvaantuneelle ei anneta toivoa kävelemisestä, jos sitä ei ole. Kuolevalle ei luoda turhaa toivoa parantumisesta vaan annetaan hänen valmistautua lopulliseen.

Maalaisjärjellä ajateltuna maskit estävät pisaratartuntoja tehokkaasti. Siksi niitä terveydenhuollossa käytetäänkin, suojaamaan potilasta hoitohenkilökunnan kantamilta taudinaiheuttajilta. On eettisesti väärin sanoa kansalle, että maskit eivät hyödytä, jos todellinen syy on maskien riittämättömyys. Asia on sama, jos valehdeltaisiin potilaalle, ettei sairauteesi ole lääkettä vain siksi, että meillä ei satu kyseistä lääkettä olemaan.

Väite, että maskit eivät auta väärinkäytettynä on maalaisjärjelle vieras. Eihän kolesterolilääkekään auta, jos sitä käyttää väärin. Kun lääkettä määrätään potilaalle, neuvotaan potilasta sen käytössä. Miten nämä kasvosuojaimet eroaisivat siitä? Osaavathan ihmiset vaihtaa alushousujaankin ja harjata hampaitaan. Miksi he eivät oppisi riittävässä laajuudessa huolehtimaan maskihygieniastaan, josta muuten ennustan tulevan lähivuosina kansalaistaito.

Useat terveydenhuollon ammattilaiset ovat puhuneet kansalaisten käyttämien maskien puolesta, jopa THL:n pääjohtaja (linkki). Virkamieskunta säikähti ilmoittamaan, että kyseessä ole THL:n virallinen kanta (linkki).

Toivon, että se THL:n päättävä elin, joka näitä virallisia kantoja muodostaa, pitää tarkkoja kokouspöytäkirjoja kulloiseenkin suositukseen johtavasta pohdinnastaan. Tulevaisuudessa niitä tullaan tarvitsemaan oppimista ja historioitsijoita varten.

Onko meiltä sitten pimitetty tietoa kasvosuojainten laajan kansalaiskäytön hyödyistä?

Kun lähikuukausina maskien ylituotanto tulee täyttämään kaikki myynti- ja jakelukanavat, saamme vastauksen tuohon. Jos THL siinä vaiheessa ilmoittaa, että maskien käytöstä onkin hyötyä pandemian torjunnassa, on aika kysellä THL:n lääketieteellisen etiikan perään.

7 kommenttia

  1. SENSUROIDUT HALVAANTUMISET ROKOTTEISTA:
    Pill Kates ja VVee Hoo Oo rikokset sikiöitä, vauvoja, ja lapsia vastaan mediasensuurin suojassa:
    -Intia: 490 000 rokotuksesta halvaantunutta lasta
    -Kenia, Filippiiniı,..: miljoonia tyttöjä tahtomattaan tarkoituksella steriloitu Tetanus rokotteen sivuvaikutuksena. Tutkinnan jälkeen WHO myönsi kehittäneensä ko. sterilointia tarkoituksella 10+ vuotta.
    -Afrikka: DTP-rokotettujen vauvojen kuolleisuus
    10 x korkeampi kuin rokottamattomien. WHO:n kampanja jatkuu miljoonille vauvoille vuodessa
    .. ajastettu hyppy suoraan listaan linkistä:
    https://youtu.be/6bBVKSP2_hY?t=1152

  2. TUNNETTU SATANISTI SOFTATALON MAINOSTÄHTI
    Vaarallisen lääketiedettä koskaan opiskelemattoman rokote-amatöörin perustama softatalo valitsi tunnetun inhotun Saatanan palvojan mainoksensa tähdeksi. Veti mainoksen pois kun peukut alaspäin trendasivat ylivoimaisesti ja peukut ylös pieni vähemmistö. Toivottavasti softatalon lähes monopoli maamme julkisella sektorilla ei liity suureen kaappisatanistien määrään päättävissä asemissa (?)
    Katso ja ihastu:
    https://youtu.be/KM-7BDQcLEg

  3. Tämä 13 vuotias poika on maailman huono-onnisin. Hän on kuollut koronaan jo 4 kertaa ja 4:ssä eri maassa !! Liitän dramaatisen uutisoinnin Englannista, jotta voitte osallistua itkukuoroon. Valokuvan jäljityksen mukaan kyseessä on silti Irlantilainen poika, mutta Irlanti ei ole vielä hänen 5:ttä koronakuolemaansa uutisoinut.
    Nyt valmiina vollottamaan:
    https://youtu.be/u4Gg1A3hmSM?t=627
    Jos jotain oikein TV:ssä kerrotaan, niin se on totta. Niin se on.

  4. Populaation supistusta rokotuksilla avoimesti kannattava lääketieteen amatööri Kill Bates romutti intonsa puuskassa oman uskottavuutensa jäänteet. Populaation supistuksen perustelu ko. TED puheessa oli ilmaston lämpenemisen estäminen pudottamalla CO2 päästöt nollaan. Puheensa unohtaneena hän osti 43 miljoonalla merenranta-asunnon, joka jää nyt sitten meren alle, lupaamansa ilmastokatastrofin seuraksena. Voi voi! Niin siina käy kun unohtaa vanhan maailman pelastuksen projektinsa kun innostuu pelastamaan maailmaa nuhakatastrofilta pakkorokotuksena annettavilla metallin nanopartikkeleilla, jotka 5G sitten laittaa sahaamaan elimistössä edestakaisin.
    https://www.bitchute.com/channel/dollar_vigilante/

  5. VVH0 ILMOITTAA TUNKEUTUVANSA KOTEIHIN, “TUTKIVANSA” TERVEYDENTILAT JA VIEVÄNSÄ SAIRAAKSI PÄÄTTÄMÄNSÄ MUKANAAN !!
    Tämä on se syy, miksi ihmisillä pitää olla aseet kotona. Mieluummin kuolen taistelussa vapauden, sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta kuin päästän maailmandiktatuurin edustajia sisätiloihin:
    https://youtu.be/M_9bQ_Ri9p0?t=553

  6. Mistä saa miljoonakorvaukset, kun puhelias, vilkas ja terve lapsi saa Aaivovamman, Autismin rokotteesta? Puhe vaihtuu mölinäksi, kävelytaito katoaa ja hakkaa päätänsä raivoisasti.
    Mistä saa miljoonakorvaukset, kun puhelias, aktiivinen vanhus saa Aivovamman, Dementian, Alzheimerin, Parkinssonin – yleensä influenssarokotteesta?
    Miksi todellisia rokotevammaisia esittelevä dokumentti VAXXED sensuroitiin? Siksi että se on totta. Tässä se on juutuupin ulkopuolella:
    https://www.bitchute.com/video/UW6iv8ye0EO8/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *