Maanantaina syntyneen hallituksen päätöksen mukaan lapset haetaan mahdollisimman nopeasti. Sillä ei ole ”velvoitetta” hakea aikuisia. Olisi varsin erikoista, jos sellainen velvoite olisi presidentti Niinistön linjauksen jälkeen olemassa. Niinistön mukaan äitejä ei pidä auttaa varsinkaan tilanteessa, jossa muiden pohjoismaiden lainsäädäntö on Suomea tiukempi. Silti muut pohjoismaat eivät ole tuoneet Isis-äitejä. Presidentti Niinistö kirjoitti:

“Ongelma tulee, jos lapsen auttaminen estyy siksi, että tosiasialliseksi ehdoksi tulee äidin sisällyttäminen samaan apuun. Linjaus tästä on keskeinen, niin hallituksen päätöksessä kuin välikysymyksessä. Toistan, että oma mielipiteeni on hallituksen tiedossa, mutta en lähde sillä vaikuttamaan parlamentin työhön.”

Tätä presidentti Niinistön toivomaa keskeistä linjausta ei hallitus tehnyt. Hallitus on sysäämässä ”tapauskohtaisen” harkinnan kautta päätöksenteon Haaviston nimittämälle erityisedustajalle. Hän saa siis päättää tapauskohtaisesti onko lapsen etu tuoda myös äiti mukana. Käytännössä ulkoministeri Pekka Haavisto sanelee hänelle, miten toimia äitien kanssa. Näin Haavisto saneli tahtoaan jo ulkoministeriön henkilökunnalle salassa ja se sanelu johti jo yhden virkamiehen syrjäyttämiseen. Miksei samaa tapahtuisi nyt? Virkamiehen tulee totella Pekka Haavistoa, mikäli aikoo säilyttää työpaikkansa.

No jos leiriltä ei kurdiviranomaisten näkemyksen mukaan saa hakea pelkkiä lapsia ja jos naiset eivät ole halukkaita luopumaan lapsistaan, niin lopputulema on jo ennalta selvä. Äidit ja lapset tulevat samalla kyydillä. Kansallisen turvallisuuden kysymyksessä poliittinen päätös ei voi olla, että virkamies tekee päätöksen tapauskohtaisesti. Niinistö peräänkuulutti poliittista päätöstä tilanteesta. Tämä että äidit tulee lapsineen, kiistettiin ainakin Mikko Kärnän twiitissä muutama päivä sitten “jääkööt sinne”.

Hallituksen päätös tuo julki myös sen aikomuksen, mikä hallituksella oli koko syksyn. Tosin heillä oli aikomus tuoda lapset salassa ja sysätä päätös viranomaisten päätettäväksi. Nyt näin käy avoimesti käytännössä ilman ”poliittista päätöstä” äideistä. Lapsia käyttämällä keppihevosena pääsevät terroristisen järjestön toimintaan osallistuneet äiditkin kotimaahan. Paavo Arhinmäki twiittailikin jo, että ” jos lapsen edun turvaaminen vaatii aikuisten auttamista, on lapsen etu ensisijainen. ”

Paavon ja Liin twiittejä vastaan on erikoista, miten Mikko Kärnä twiittailee että päätös on kerrassaan mainio. Viittaavatko he kenties eri päätökseen?

Äidit ovat jo kertoneet etteivät anna lapsiaan. Mikä on inhimillisesti ymmärrettävää. Miten siinä tilanteessa toimitaan? Tilanne on hallituksen päätöksen mukaan ulkoministeri Haaviston ohjaaman erityisedustajan käsissä. Ja päätös voidaan ennakoida. Jos massapalautuslento sitten tulee, niin onko sitten twiitti, että oikein mainiosti tehty hallitus? Tuskin massapalautuslentoa tulee vaan äidit lapsineen tulevat pikkuhiljaa niin ettei kukaan huomaa. Selvä se. Isis-äidit tulevat, oletko valmis?

7 kommenttia

  1. Päätöksen siirto ulkopuolelle, jolta lopputulos on etukäteen tilattu !! Lapsellinen pelkureiden taktiikka pakoilla vastuuta. Seisoisivat edes ensimmäisen kerran omien sanojensa takana matkien aitoja isänmaallisia selkärankaisia suomalaisia.

    1. Ai, vihervassaritko kantaisivat vastuunsa? Tai edes matkisivat selkärankaisia?
      Ei kuuna päivänä!
      Olen nykyisen hallituksen politiikkaan tässäkin hyvin pettynyt, mutta en yllättynyt… jotain tämänkaltaista oli odotettavissa heti alusta pitäen, ja samanlaisena odotettavasti jatkuukin. Meille Suomalaisille on tiedossa tosi pitkä 3,5 vuotta jos hallitus jatkaa kautensa loppuun.
      Vahinkoja korjaillaan 5-15 vuotta… Tässä Al-holin tapauksessa jopa 50-75 vuotta…

  2. Edellinen hallitus salli maahan tulon mieslaumoille sieltä ja tuolta muutama vuosi sitten, pohjoisesta ja etelästä. Haettiin kotimajoittajia, otettiin kirkkojen diakoniatyön vapaaehtoiseksi vanhusten seuraksi Lauttasaaressa(ha!) ja kaupunki järjesti itsepuolustuskursseille(HA2) Pelätäänkö me murto-osaa näistä miehistä käsittävää äiti porukkaa, ei, vaan leskiä lapsineen? Yhtä tuntemattomia meille…

    1. Totta Maria, mutta pelko ei liene ydinkysymys. Ongelma pitää ratkaista siellä missä se syntyy. Human import trafficking ei ratkaise ydinongelmaa, mutta siirtää seurauksia suomalaisten maksettaviksi, kun itse ongelma jatkuu entisellään. Ei tämä probleema ole meidän vastuulla ja pidetään näpit siitä irti. Hoidetaan nyt ekana vaikka kotimaan lasten ja veteraanien ongelmia, joista vastuu kuuluu Suomelle. Vai ratkaistaanko samalla Intian köyhälistön nykyenemmistön ongelmat tuomalla heitä 1 000 000 000 Suomeen? Onkohan muuten lasten kaappaus vanhemmilta ja “pelastus” maahantuonnilla Suomeen alkujaan pedofiilien tilaus? Ja muutetaan tilaus kattamaan äiditkin, valoverhoksi, kun ollaan paljastumassa pedofiliasta? Missä viipyy Suomen vastine “Pentagon Paedophile Task Force” ? Sellaiset asiat sopisi puolustusvoimien eliittijoukoille eikä “poliisiopisto III”:lle.

  3. Kumma kun enemmistömme puhuu vain terroristien vaarallisuudesta. Maanpetokseen syyllistyneitä Suomalaisia kutsujia ei pidetä vaarallisina? Maanpetturuudesta sormi pystyssä nuhtelua?
    USA:ssa on sekä Maanpetoksesta että Pedofiliasta kuolemanrangaistus ja Suomessa kehuja tai nuhtelua

  4. Valtamedia hurrasi: “2 isää parempi kuin 1”. POJASTA TULI FILMITAHTI – esiintyi PEDOFILIA & HOMO yhdistelmän PORNOFILMEISSÄ kansainvälisellä tasolla pari vuotta, kunnes isät narahtivat.

    HAAVISTON SEURAPIIRI AIKOI KAAPATA SALAA ORPOLAPSIA SUOMEEN? Sairastunut ALHOLISMIN lisäksi YK:N SUOSIMIIN PEDOFILIaan ja HOMOsexualisuuteen?

    https://youtu be/RrZtmJsELZ0?t=461

  5. Se, että virkamiehet ratkaisevat, saattaisi olla oikeakin linja, jos Supo saa olla tekemässä turva-arviota ennen Suomeen lennättämistä.
    Kun odotamme Supon suojelevan suomalaisia Suomessa, olisi ehkä tasapainossa, että Supon sanalla olisi painoa, onko joku naisista sellainen uhka, jota ei kannata lapsen edunkaan takia oma-aloitteisesti tuoda Suomeen.

    Mielestäni tässä on vaikeita kysymyksiä: onko sekään oikein kurdeja kohtaan, että Isis-naiset ilman ratkaisua roikkuvat leireillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *