Armenian pääministeri julisti eilen 21.10. maan olevan täydessä sodassa Azerbaidžanin kanssa. Sodassa kyse on Azerbaidžanille Neuvostoliiton pystyttämisen yhteydessä annetusta Vuoristo-Karabahin alueesta, jolla asuu merkittävä armenialaisenemmistö. Joseph Stalin toimiessaan Neuvostoliiton kansalliskomissaarina 1920-luvun alussa antoi armenialaisten asuttaman Karabahin Azerbaidžanin hallintaan, vaikka armenialaisille lupailtiin muuta. Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä konflikti nousi pintaan. Azerbaidžan hävisiContinue Reading

Kiinan ilmoitus YK:ssa maan pyrkimisestä hiilineutraaliksi vuonna 2060 on merkittävä ilmastotieteen kannalta. Kiina on ollut pitkään yksi epäilevimmistä isoista valtioista aiheen äärellä, mutta kuka valtionpäämies oikein ensimmäisenä kiinnitti huomiota asiaan? Saksalainen tietysti. Toisesta maailman sodasta jatkunut ilmaston kylmeneminen päättyi 70-luvun lopulla ja tieteellisesti paradigma alkoi kääntyä ihmisen tuottaman hiilidioksidin vaikutuksenContinue Reading

Vuoden 2015 GEM:n Suomen maaraportin mukaan yrittäjyyspotentiaali on Suomessa varsin korkealla tasolla, sillä lähes puolet (49 %) aikuisväestöstä tunnistaa hyviä liiketoimintamahdollisuuksia ympäristössään. Luku on suurempi kuin EU-maissa keskimäärin, mutta kuitenkin selvästi alempi kuin esimerkiksi Ruotsissa (70 %). Sen sijaan puutteita on nähty niissä taidoissa, mitä yrityksen perustaminen ja johtaminen tarvitsee.Continue Reading

Eilinen budjettiesitys oli karmaisevaa luettavaa. Budjetti tulee olemaan lähes 11 miljardia alijäämäinen. Kun Matti Vanhanen esitteli VM:n budjettiehdotusta elokuussa, se oli 7 miljardia euroa alijäämäinen. Hän kertoi esityksen yhteydessä oman missionsa: “Projektini on saada velkaantuminen hallintaan“. Näistä sanoista valtion menot paisuivat kuukaudessa neljä miljardia euroa. Mistä 4 miljardia lisää? KuulemmaContinue Reading

Ministerin pitää puhua totta ja erityisesti pääministerin. Onko näin tapahtunut Kaipolan tehtaan tapauksessa? Sen saisi eduskunta tai oikeuskansleri selvittää. Kaipolan tehtaan sulkeminen on katastrofi Jämsälle, Keski-Suomelle ja mutta myös koko Suomelle, mikäli päätös saa jatkoa muista tehtaista. Samaan aikaan UPM:n sanomalehtipaperin valmistus jatkuu Saksassa. Suomen tehtaan sulkeminen ei tapahtunut ilmanContinue Reading

SDP:n konkarikansanedustaja Erkki Tuomioja haluaisi kokeilla yrittäjyyttä pehmopaperipatruunana vanhoilla päivillään. Hän syyttää Facebookissa UPM:ää ahneudesta: ” UPM takoi viime vuonna 1,4 mrd voittoa josta jakoi puolet omistajille osinkoina. Kaipolan paperitehdasta ei suljeta siksi, ettei se tuottanut tulosta, vaan siksi että se ei tuottanut omistajan mielestä tarpeeksi sitä.” Tilanteen Tuomioja ratkaisisiContinue Reading

Nordean pääekonomisti Tuuli Koivun arvio jäi mieleeni. “Joidenkin maiden kohdalla summat ovat huikeita ja herää epäilys, miten ihmeessä muutamassa vuodessa rahat voidaan käyttää tehokkaasti. Äärimmäisenä esimerkkinä on Bulgaria, jolle komissio ehdottaa lähes 15 % BKT:sta vastaavaa summaa käytettäväksi muutamassa vuodessa.” Bulgariassa asuu seitsemän miljoonaa ihmistä. Bulgarian valtionbudjetti on 24 miljardiaContinue Reading

Pyörävalmistaja Helkama-palkitsi avokätisesti vihreiden varapuheenjohtajaa Fatima Diadraa uudella sähköpyörällä. Voi hyvällä syyllä väittää, että lahja tuli pyöräteollisuuden etujen ajamisesta. Diadra taas sanoi Iltalehdelle, ettei käyttänyt poliittista asemaansa hyväkseen, vaan vain kehopositiivisuusviestiä. ”Kaupallinen yhteistyö ja tämä ihana sähköpyörä on saatu pyytämällä Helkamalta! Paras tapa liikkua kaupungissa – sähköpyörä! ” -Diadra Mistä voisiContinue Reading

Italian valtiontalous on jäätävässä tilanteessa. Tänä vuonna sen ennustetaan sukeltavan 10 % BKT:sta. Tämän lisäksi maalla on 2.4 triljoonan euron velkavuori hidasteena. Vanhojen ja erääntyvien velkojen uudelleenrahoittamiseen maalla menee jo nyt 400 miljardia euroa vuodessa. Tilannetta helpottamaan EU on sopinut Next Generation Korona-jälleenrakennusrahastosta, jossa jaetaan suorina tukina ja avustuksina 750Continue Reading

Keskustan puheenjohtaja, entinen valtionvarainministeri Katri Kulmuni ehdotti eläkeiän nostamista vastauksena koronakriisin talouskaaokseen. No kävin siinä sitten katsomassa milloin itse pääsen eläkkeelle. Tavoite-eläkeikäni on 69-vuotta ja neljä kuukautta. Siis se eläkeikä milloin saan laskurin mukaan täyden eläkkeen. Eläke nousee elinajan odotteen mukana ja näin ollen nuoremmat sukupolvet joutuvat olemaan työelämässä pidempään.Continue Reading