Suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan muistomerkki paljastettiin Viipurissa vuonna 1908. Veistos sai olla paikallaan Tuomiokirkon edessä aina Talvisodan lopulle saakka. Puna-armeijan lähestyessä patsasta ruvettiin siirtämään turvaan 2. maaliskuuta 1940. Patsaan on nähty matkaavan Lappeenrannan suuntaan sekä suomalaisen kuorma-auton että toisten tietojen mukaan hevoskärryjen kyydissä. Sen koommin ei patsaasta ole näkynyt jälkeäkään. Patsaasta on tehty neljä uusintaversiota ympäri maata. Venäläiset tuhosivat muistomerkin jalustan välirauhan aikana. Samoin olisi varmasti käynyt itse patsaalle.

Mikael Agricolan patsas Viipurissa Tuomiokirkon edessä ennen talvisotaa.

Sodassa kuitenkin saatiin torjuntavoitto ja koti, uskonto ja isänmaa saatiin taistelemalla pidettyä, vaikka patsas kadotettiinkin. Tämä legendan omainen tarina tuli mieleen, kun luin uutisointia Päivi Räsäsen tviitistä. Hän on epäiltynä rikoksesta lainattuaan kappaletta Raamatusta. Mikael Agricolan julkaisema ensimmäinen kirja, jonka julkaisemisen tähden hän suomenkielen kirjakielen isän asemansa ansaitsee, ja miksi häntä huhtikuun yhdeksäntenä juhlitaan, oli nimittäin oikeastaan suomalaisen kulttuurin todellinen peruskirja, Raamattu. Abckirian (1543) tavoitteena suomenkielen alkeiden lisäksi oli nimittäin esittää tiiviisti Raamatun sisältö. Toinen suomenkielinen kirja, jota hän kirjoitti samaan aikaan Abckirian kanssa, oli Rucouskiria Bibliasta (1544). Se sisälsi Raamatun rukouksia. Ja kolmas, joka sekin ajoittui samalle ajalle, Se Vsi Testamentti (1548), oli hänen kääntämänsä Uusi testamentti. Raamattu käännettiin suomen kielelle, uskonpuhdistuksen hengessä, että kansa saisi lukea itse, eikä sen tarvitsisi nojata siihen, mitä auktoriteetit sanovat. Että olisi uskon ja omantunnon vapaus.

Agricolan hengessä opetti kirkko suomalaisia lukemaan ja onnistuikin tässä mainiosti. Tätä havainnollistaa hyvin oheinen vuodelta 1897 oleva venäjäläinen kartta.

Lukutaito Venäjän imperiumissa 1800-luvun lopulla.

Suomi oli tuolloin osa Venäjää. Karttaan on merkitty prosentuaalinen lukutaito alueittain. Suomessa lukutaidon opetus oli ollut käytännössä kokonaan kirkon vastuulla keskiajalta aina kansakouluasetukseen vuoteen 1866 saakka. Kinkerit ja kiertokoulut olivat voimissaan myös vuonna 1897. Luku- ja kirjoitustaito olivat ja edelleen ovat Suomessa omaa luokkaansa. Eikä pelkästään lukutaidon opetus vaan kansanopetus yleensä Suomessa, niinkuin monessa muussakin Euroopan maassa, alkoi kirkon toimesta keskiajalla munkkien ja pappien työnä. Uskonpuhdistus vahvisti ja vakiinnutti kansanopetuksen ja johti, kuten joku on Wikipedian artikkeliin oivasti asian ilmaissut, lopulliseen kansanopetuksen järjestämiseen.

Ja nyt kun luin, että Päivi Räsänen ei enää saisikaan lainata Raamattua ja koulujen joulujuhlat pitää Pohjanmaalla siirtää väkipakolla pois kirkoista, tuli tuo tarina Agricolan patsaasta mieleen. Tällä hetkellä suomalaista perintöä ei uhkaa tietenkään uhkaa puna-armeija, mutta sisältä päin melkoisen punainen syyttäjälaitos kyllä. Ja sitä tukeva vasemmistolainen lehdistö ja hallitus. Toivon, että kristilliset ja isänmaalliset joukot saisivat itsensä nopeasti koottua, että vaikka tämä kyseinen taistelu sananvapauden olisikin hävitty, saavutettaisiin itse henkien sodassa voitto ja vanhan patsaan sijaan nousisi neljä uutta.

Jaakko Ojala

2 kommenttia

  1. Agricolan patsaan tilalle taisi nousta toisenlaiset patsaat. Niin käy myös jos kristillisyys hävitetään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *